Visa Sippola
Quick Facts
Biography
Visa Sippola (s. 1993 Helsinki) on suomalainen pianisti ja lääketieteellisen teknologian kehittäjä.
Sippolan isä on laivainsinööri Juha Sippola ja äiti arkkitehti Arja Sippola. Sippola aloitti pianonsoiton viisivuotiaana ja sai vuonna 2012 Maj Lind -pianokilpailun erikoispalkinnon parhaasta suomalaisen teoksen tulkinnasta. Hänen kilpailussa tulkitsemansa teos oli Einojuhani Rautavaaran Narcissus. Sippola opiskeli Ressun lukiossa ja sitten kolmen vuoden ajan Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän sai lääketieteen kandidaatin oppiarvon. Asepalveluksensa Sippola suoritti ilmavoimissa lentäjänä, minkä jälkeen hän suoritti yleisilmailun lupakirjan. Hän kuitenkin hylkäsi urat sekä ammattimaisena pianistina että ammattilentäjänä. Hän pääsi pyynnöstään neurokirurgi Juha Hernesniemen tutkimusryhmään ja työskenteli kallonsisäisten aneurysmien tutkimuksen parissa. Sippola päätti pään alueen kirurgisen poraamisen riskialttiuden takia kehittää tähän käyttöön aiempaa turvallisemman poran. Hän sai hankkeeseen Juha Hernesniemen tuen ja otti yhteyttä Aalto-yliopistoon. Tämän myötä vuonna 2017 perustettiin start up -yritys Surgify, jonka toimitusjohtaja Sippolasta tuli. Hänen kehittämäänsä uutta terää käytettiin potilastyössä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ensimmäisen kerran vuonna 2021. Keksintö myös patentoitiin. Lisäksi Sippola pyrkii yritystoiminnassaan kehittämään kirurgian robotiikkaa.
Lähteet
- ↑ Superlahjakkuus Visa Sippola hylkäsi neurokirurgin, lentäjän ja pianistin urat — nyt nuori yrittäjä uudistaa kirurgin työkaluja Helsingin yliopisto 3/2022, viitattu 10.11.2023