Väinö Seiro

Väinö Ilmari Seiro, vuoteen 1928 Snellman (29. tammikuuta 1895 Kuopio – 29. marraskuuta 1968 Helsinki) oli suomalainen lääkäri ja professori.

Seiron vanhemmat olivat kauppias Aleksius Snellman ja Ada Vilhelmiina Lindell ja puoliso vuodesta 1924 Eva Lovisa Forsman, professori Jaakko Forsmanin tytär. Seiro tuli ylioppilaaksi Käkisalmen suomalaisesta yhteiskoulusta ja vamistui lääketieteen lisensiaatiksi 1924. Lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi hän väitteli 1928. Seiro oli Viipurin lääninsairaalan ylilääkäri 1938–1940, Helsingin yleisen sairaalan II kirurgisen osaston apulaisylilääkäri 1941–1945, Helsingin yliopiston kirurgian dosentti 1933–1946 ja professori 1946–1963 sekä Helsingin diakonissalaitoksen sairaalan kirurgisen osaston johtava lääkäri 1956–1964.Myöhempinä vuosinaan Seiro profiloitui erityisesti vatsakirurgiksi, mutta oli 1930-luvulla kiinnostunut myös neurokirurgiasta ja ortopediasta.

Seiro toimi talvisodassa 11. Sotasairaalan päällikkölääkärinä ja jatkosodassa mm. Kangasalla, Kajaanissa ja Jyväskylässä sijainneiden sotasairaaloiden johtajalääkärinä ja johtavana kirurgina.

Seiro esiintyy Mauri Sariolan teoksessa Ei loitsu eikä rukous kirurgian professorina, jota nuoret kandidaatit suorastaan palvovat. Kirjailija käyttää hänestä nimeä Sara.