Tomas Roslin

Tomas Roslin (s. 6. joulukuuta 1969 Turku) on suomalainen ekologi ja professori. Hän toimii hyönteisekologian professorina Ruotsin maatalousyliopistossa (SLU). Roslin keskittyy tutkimuksessaan lajienvälisiin vuorovaikutussuhteisiin, erityisesti ekologisten vuorovaikutusverkostojen (esim. ravintoverkkojen) rakenteeseen ja toimintaan.

Tomas Roslin kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1988 Gymnasiet Lärkanista kuudella laudaturilla. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi 1994 ja filosofian tohtoriksi 1999. Väitöskirjansa hän laati akatemiaprofessori Ilkka Hanskin ohjauksessa. Roslinin väitöskirjatyö käsitteli lantakuoriaisten yhteisöekologiaa ja maatalouden muutosten kuvastumista lajien taantumisessa. Hänen muita tutkimuskohteitaan ovat muun muassa tammet (Quercus robur) ja niiden hyönteiset, sekä arktiset lajit.

Roslin on väitöksensä jälkeen toiminut tutkijatohtorina Albertan yliopistossa Kanadassa sekä tutkijana ja ryhmänjohtajana ensin Metapopulaatiobiologian tutkimusryhmässä Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella, sitten Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitoksella. Vuosina 2005–2010 hän toimi Suomen Akatemian akatemiatutkijana, vuosina 2010-2015 agroekologian yliopistonlehtorina. Roslin sai vuonna 2005 Suomen Akatemian tunnustuspalkinnon tutkimusansioistaan, erityisesti nk. kansalaistieteen-lähestymistavan käytöstä tieteen jalkauttamisessa.

Vuodesta 2015 Roslin on toiminut hyönteisekologian vakinaisena professorina Ruotsin maatalousyliopistossa.. Ruotsin viran ohella hän johtaa myös suomalaista tutkimusryhmää Helsingin yliopistossa.

Luonnossa lajit kytkeytyvät toisiinsa elollisten vuorovaikutusten kautta. Näistä kenties tunnetuimmat ovat antagonistiset peto-saalissuhteet, jotka yhdistävät lajeja ravintoverkoiksi. Yhtä lailla lajipareja voi kuitenkin yhdistää molempia hyödyntävät mutualistiset vuorovaikutukset (esim. kasvi-pölyttäjäverkot), kilpailusuhteet yms.Roslin on selvittänyt, miten erilaiset vuorovaikutustyypit yhdistävät lajeja nk. metaverkostoiksi, miten nämä verkostot ovat rakentuneet, miten ne kehittyvät ja miten ympäristönmuutos vaikuttaa niihin. Kohteinaan hän on usein käyttänyt arktisia eliöyhteisöjä, erityisesti Koillis-Grönlannissa. Näillä pohjoisilla alueilla lajien niukkuus tekee niiden vuorovaikutusverkoista suhteellisen helposti lähestyttäviä. Vuorovaikutusten havaistemiseen ja mittaamiseen Roslin on erityisesti kehittänyt ja käyttänyt DNA-pohjaisia menetelmiä. Roslinin tutkimuksella on huomattavaa merkitystä sen ymmärtämisessä, miten ympäristön muuttuminen ja erityisesti ilmastonmuutos vaikuttaa eliöyhteisöjen rakenteeseen ja toimintaan.