Timo Korvenpää
Quick Facts
Biography
Timo Heikki Antero Korvenpää (1952 – 2. lokakuuta 2011 Espanja) oli tamperelainen ekonomi, MBA ja suomalainen pankki- ja talouselämän vaikuttaja.
Korvenpää kirjoitti vuonna 1971 Forssan yhteislyseosta ylioppilaaksi.Korvenpää työskenteli 1980-luvulla YIT:ssa, Citybankissa ja SKOP:ssa. Skopissa Korvenpää toimi mm. osastopäällikkönä vastaten valuutta- ja rahakaupasta. Hänet nimitettiin Skopin johtokunnan jäseneksi vuonna 1991. Korvenpää ehti olla KOP-Meritan palveluksessa vuoden. Korvenpää nimitettiin marraskuussa 1994 KOP:n johtokunnan jäseneksi, juuri kun KOP aloitti Kansallisannin. Erotuksena useista KOP:n johtajista vuonna 1996, Korvenpää kuitenkin välttyi syytteiltä KOP:n antia koskevassa jupakassa .
Nokian Kirsi Sormusen siirryttyä Nokian tietoliikenneryhmän talous- rahoitusjohtajaksi, silloinen Meritan johtokunnan varajäsen Korvenpää nimitettiin Nokia Oyj.:n treasuryn rahoitusjohtajaksi 1.12.1995 ja sittemmin myös Nokian Eläkesäätiön hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 1996. Korvenpää esitelmöi Taloustieteellisen Yhdistyksen KT-päivillä Tampereella vuonna 2000. Korvenpää siirtyi Nokia Networksin talousjohtajaksi vuonna 2000, mutta erosi Nokian palveluksesta yllättäen vuonna 2002 jääden sapattivapaalle. Nokian jälkeen Korvenpää toimi useiden eri yritysten hallituksissa.
Korvenpää oli sotilasarvoltaan res. luutnantti. Timo Korvenpää harrasti mm. purjelentämistä ja murtomaahiihtoa. Hän menehtyi Espanjassa 2011 purjelentokone-onnettomuudessa. Korvenpää oli maininnut motokseen ”The more I work the luckier I get”.
Luottamustoimia
- Merita Pankki Oy; johtokunnan varajäsen 1995
- Suomen Arvopaperikeskus Oy; hallituksen jäsen 1999
- Nokian eläkesäätiö; hallituksen puheenjohtaja 1996–2000
- Työeläkevakuuttajat (TELA); hallituksen jäsen 1998–2000
- Helsingin Arvopaperipörssi Hex, sittemmin Helsingin pörssi OMX:n hallintoelimissä vuosina 1997–2002
- Sponda Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2006
- Metsä Group Financial Services Oy hallituksen jäsen vuodesta 2005
- Meridea Financial Software Oy, hallituksen jäsen
- Evli Pankki Oyj. hallituksen jäsen vuodesta 2003
- Catella Property Oy, hallituksen jäsen
- Hallitusammattilaiset ry:n jäsen
- Suomen Punainen Risti, Tampereen osasto, hallituksen jäsen
- Suomen Punainen Risti, talous- ja henkilöstövaliokunta 2008–
- Suomen Ilmailuliiton hallituksen jäsen vuodesta 2007
- Räyskälä-Säätiö, hallituksen jäsen, 2008–
- Nokian Panimo Oy, hallituksen jäsen 2008–
Lähteet
- ↑ Sivula, Panu. Forssan lehti 24.10.2009. Opinjano omassa dna:ssa. s. 6. [1] viitattu 16.9.2010.
- ↑ Helsingin Sanomat Talous – 15.11.1996
- ↑ http://helecon3.hse.fi/FI/yrityspalvelin/pdf/2001/Fhex2001.pdf
- ↑ Tauloustieteellinen yhdistys. KT-päivät. [2] viitattu 16.9.2010.
- ↑ Helsingin Sanomat. Talous. 10.11.1995
- ↑ http://www.kesayonmarssi.fi/2004/osallistujat/joukkuetiedot.html?OJId=6004
- ↑ Suomen Ilmailuliitto
- ↑ Kauppalehden uutinen onnettomuudesta.
- ↑ http://www.hallitusammattilaiset.fi