Tero Kilpeläinen
Quick Facts
Biography
Tero Kilpeläinen (s. 1960) on suomalainen matemaatikko ja professori. Hän on toiminut matematiikan professorina Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2003.
Akateeminen ura
Tero Kilpeläinen väitteli tohtoriksi 1986 Jyväskylän yliopistossa. Hän on toiminut tutkimusavustajana Helsingin yliopistossa ja sittemmin erilaisissa opetus- ja tutkimusviroissa Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksella. Lisäksi hän on työskennellyt Suomen Akatemian tutkijana sekä vierailevana tutkijana Bonnin ja Indianan yliopistoissa sekä Mittag-Leffler -instituutissa.
Jyväskylän yliopistossa toimi 2002-2007 yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa Suomen Akatemian nimeämä Geometrisen analyysin ja matemaattisen fysiikan huippututkimusyksikkö.Yksikön johtajana toimi Helsingin yliopiston matematiikan professori Pertti Mattila. Tero Kilpeläinen johti yksikössä potentiaaliteorian ja osittaisdifferentiaaliyhtälöiden tutkimusryhmää.
Huhtikuussa 2003 Kilpeläinen nimitettiin Jyväskylän yliopistoon matematiikan professoriksi erikoisalanaan analyysi.
Hallintotoimet
Tutkimus- ja opetustyön ohella Kilpeläinen on ottanut aktiivisesti osaa Jyväskylän yliopiston hallintoon matematiikan laitoksella ja matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Hän kuuluu tiedekunnan johtoryhmään. Laitoksella hän kuuluu opetuksen kehittämisryhmään ja laatutyöryhmään.
Kilpeläinen valittiin Jyväskylän yliopistossa toimikaudeksi 2014-2017 matematiikan ja tilastotieteen laitoksen johtajaksi.
Tutkijana
Tero Kilpeläisen tutkimus matemaatikkona keskittyy pääasiallisesti matemaattiseen analyysiin. Kilpeläisen päätutkimusalat ovat epälineaariset osittaisdifferentiaaliyhtälöt ja potentiaaliteoria. Hän on tutkinut mm. Sobolevin avaruuksia metrisissä mitta-avaruuksissa.
Professori Kilpeläinen on kansainvälisesti arvostettu matematiikan asiantuntija ja hän on tehnyt yhteistyötä useiden kansallisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Hän on toiminut mm. Suomen Akatemian, Yhdysvaltain tiedeakatemian ja Tsekin tiedeakatemian asiantuntijana.
Kirjoittajana
Tero Kilpeläinen on uransa aikana laatinut useita matematiikan alalla tieteellisiä artikkeleita, joita on julkaistu kansainvälisissä julkaisuissa. Lisäksi hän on tehnyt yliopiston opetukseen oppimateriaalia (mm. opintomonisteita).
Tunnustuksia
Tero Kilpeläinen sai 2002 Suomalaisen tiedeakatemian myöntämän Väisälän palkinnon ansioistaan matemaatikkona. Kesällä 2002 hänet kutsuttiin matematiikan maailmankongressin kutsuluennoitsijaksi Pekingiin.
Lähteet
Aiheesta muualla
- Tero Kilpeläisen tieteellisiä julkaisuja Matematiikan ja tilastotieteen laitos, JY
- Kilpeläisen kotisivu
- Professori Kilpeläisen tutkijaprofiili Jyväskylän yliopisto (englanniksi)
- Recent papers by Tero Kilpeläinen Professori Kilpeläisen laatimia tieteellisiä tutkimusartikkeleita (englanniksi)