Tapio Lokki
Quick Facts
Biography
Tapio Lokki (s. 1971, Helsinki) on suomalainen akustiikan tutkija ja Aalto-yliopiston professori. Hän on saanut tutkimustyölleen rahoitusta Euroopan tiedeneuvostolta (ERC), EU:n tiedeohjelmalta ja Suomen Akatemialta. Vuonna 2013 kansainvälinen akustiikan komissio ICA myönsi Tapio Lokille ICA Early Career -palkinnon hänen oivallisista ansioistaan huoneakustiikan tutkimuksessa ja erityisesti konserttisalien uusista subjektiivisista ja objektiivisista arviointimenetelmistä.
Lokki valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta (TKK) vuonna 1997 (sähkötekniikka) pääaineenaan akustiikka ja äänenkäsittelytekniikka sekä tekniikan tohtoriksi TKK:sta vuonna 2002 (tietoteknikka). Lokin väitöskirja Physically-based Auralization – Design, Implementation, and Evaluation (2002) sisältää seitsemän tieteellistä artikkelia, jotka liittyvät auralisaatioon. Hänen tuotantonsa, josta suurin osa on kirjoitettu yhteistyössä kollegojen ja opiskelijoiden kanssa, käsitti kevääseen 2019 mennessä yli 70 kansainvälistä tieteellistä lehtiartikkelia, kuusi kirjankappaletta, yli 130 kansainvälistä tieteellistä konferenssijulkaisua ja kuusi patenttia sekä lukuisia muita kirjoituksia.
Professori Lokki on järjestänyt useita tieteellisiä tapahtumia ja konferensseja Suomessa, kuten vuosien 2002, 2012 ja 2014 Audio Engineering Society'n konferenssit.Hän oli Espoon kaupungin lähettiläs, Espoo Ambassador, vuonna 2013. Lokki oli Suomen Akustinen Seuran puheenjohtaja vuosina 2004–2018 ja on osallistunut Akustiikkapäivät-tapahtuman järjestämiseen vuodesta 1999 lähtien.
Tapio Lokki on professori neljännessä polvessa: hänen isänsä on professori Juhani Lokki, isoisänsä on professori Olli Lokki ja isoisoisänsä on professori Karl Olof Lindeqvist.
Lähteet
- ↑ Täydellisen konserttisalin jäljillä29.5.2016. Tekniikan akateemiset, tek.fi.Viitattu 8.9.2019.
- ↑ Tapio Lokki Aalto-yliopisto, www.aalto.fi.Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Theses Supervised/Instructed by Tapio Lokki Aalto-yliopisto, www.aalto.fi.Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Vuoden 2011 Akatemiapalkinnot Tapio Lokille ja Mikko Salolle27.10.2011. Suomen Akatemia, aka.fi.Viitattu 8.9.2019.
- ↑ Past Recipients of the ICA Early Career Award in Acoustics International Commission on Acoustics, www.icacommission.org.Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Lokki, Tapio: Physically-based Auralization – Design, Implementation, and Evaluation (ISBN 951-22-6157-X; PhD thesis (overview and 7 articles)/ Helsinki Univ. of Technology, Espoo)2002. aaltodoc.aalto.fi.Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Tapio Lokki's publications11.3.2019. Aalto-yliopisto, www.aalto.fi.Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Espoo Ambassadorit esittäytyvät2018. Visit Espoo, visiespoo.fi.Viitattu 8.9.2019.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit – Finlands professorer 1640–2007.Helsinki: Professoriliitto, 2008.ISBN 978-952-99281-1-8.
Aiheesta muualla
- 120 Osaajaa / Tekniikan kehittäjä (29.5.2016): Tapio Lokki täydellisen konserttisalin jäljillä. (tek.fi)
- Sofia Virtanen, Tekniikka&Talous (31.5.2013): "Akustiikan Nobel" konserttisaleja tutkivalle suomalaisprofessorille. (www.tekniikkatalous.fi)
Auktoriteettitunnisteet |
|
---|---|
Auktoriteettitunnisteet |
|