Sini Lällä
Quick Facts
Biography
Sini Lällä (s. 12. maaliskuuta 1994) on suomalainen korkeushyppääjä. Hän edustaa Jyväskylän Kenttäurheilijoita ja häntä valmentaa Juha Isolehto. Vuoteen 2016 asti hän edusti Oriveden Ponnistusta.
Porin Kalevan kisoissa 2015 Lällä voitti SM-kultaa tuloksella 182. Hän voitti kultaa myös sisäratojen SM-kilpailuissa 2014 ennätyksellään 182 cm. Hän sai SM-hallikilpailuissa pronssia 2020.
Lällä sijottui 12:nneksi alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2013. Vuonna 2015 hän oli mukana Euroopan joukkuemestaruuskilpailuiden Superliigassa Tšeboksaryssa, missä hän sijoittui kymmenenneksi uudella ennätyksellään 184 cm. Heinäkuussa 2015 alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa Lällä eteni loppukilpailuun ollen lopulta yhdeksäs tuloksella 181.
Lällä on opiskellut liikuntabiologiaa Jyväskylän yliopistossa.
Henkilökohtaiset ennätykset
Ulkoradoilla
- Korkeushyppy: 184 cm (Tšeboksary 2015)
Sisäradoilla
- Korkeushyppy: 183 cm (Tampere 2020)
Lähde
Lähteet
- ↑ Lällä ponnisti ensimmäisen mestaruutensa TS.fi.1.8.2015.Viitattu 5.8.2015.
- ↑ Sini Lällä Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)
- ↑ Naakka, Anna-Maija: Sini Lällä sivusi kauden kotimaista kärkitulosta Yle Urheilu.21.6.2015.Viitattu 5.8.2015.
- ↑ 10th European Athletics U23 Championships, Kadriorg Stadium European Athletics.Viitattu 5.8.2015. (englanniksi)