Simo Naapuri
Quick Facts
Biography
Simo Naapuri on suomalainen, Hämeenlinnassa syntynyt laulaja-lauluntekijä ja säveltäjä. Hän on säveltäjä ja artisti, jolle tunnusomaista on eri musiikkilajien yhdistely.
Suomenkielisen musiikin lisäksi Naapuri on tehnyt englanninkielistä musiikkia yhdessä amerikkalaisen kollegansa Chris Veen kanssa. Lisäksi joitain kappaleita, muun muassa Jätä tämä maa (bossanova) on käännetty ruotsiksi ja portugaliksi.
Simo Naapuri sijoittui vuoden 1997 Kotkan meripäivillä toiseksi kantaesityksellään Aamun laivat.
Debyyttialbumi Muistojen elokuvateatteri ilmestyi loppuvuodesta 1998, julkaisijana helsinkiläinen levy-yhtiö Melske Oy.
Vuonna 2002 Mia Makaroff ja Simo Naapuri tekivät joululevyn Pelkkää joulua yhdessä itävantaalaisen Vivace-kuoron kanssa. Levy koostui Simon ja Mia Makaroffin kappaleista. Levyn solistina oli muun muassa Marika Makaroff sekä Vivace-kuorolaisia.
Vuonna 2002 ilmestyi Tapani Kansan levy Salaisuudessain, jolle äänitettiin Simon kappale AiDiAi.
Jouluna 2004 julkaisi Päivä Oy cd-levyn Naapurin joulu, jolla oli myös Simo Naapurin ja Mia Makaroffin lauluja. Levyn pääsolisti oli Susanna Hietala Club for Five -yhtyeestä. Muita levyn solisteja olivat Päivi Sini Ristimäki, Simo Naapuri ja Sallamari Lehti. Mukana myös Tuomelan Musiikkiluokkien viidesluokkalaisten kuoro.
Tammikuussa 2005 ilmestyi Aikakoneestakin tutun Sanin debyytti Kaikki laulut, jolle levytettiin Simon kappaleet Jätä tämä maa sekä Kangastus (Unelma).
Joulukuussa 2008 ilmestyi single "Talvipäivänseisaus", joka on tulevalta soololevyltä, vol 2.
Huhtikuussa 2011 ilmestyi toinen soololevy "Talvipäivänseisaus",josta julkaistiin seuraavat singlet ja videot "Talvipäivänseisaus", "Silppua sisältä", "Lisää teetä" ja "Ikävä".
Aiheesta muualla
- Simo Naapurin kotisivut
- Facebook-artistisivut https://www.facebook.com/pages/Simo-Naapuri-Artist/430160850335592