peoplepill id: ronnie-oesterberg
3 views today
3 views this week
Ronnie Österberg

Ronnie Österberg

The basics

Quick Facts

The details (from wikipedia)

Biography

Ronald "Ronnie" Österberg (15. tammikuuta 1948 Turku – 6. joulukuuta 1980 Espoo) oli suomalainen rockrumpali. Hänet tunnetaan erityisesti yhtyeistä Blues Section ja Wigwam, mutta hän soitti myös monissa muissa yhtyeissä studio- ja kiertuerumpalina.

Ura

Ronnie Österberg soitteli kitaraa ja leikkirumpuja noin kymmenvuotiaasta, kunnes osti itselleen rummut 14–15-vuotiaana. Hän liittyi yhtyeeseen nimeltä The Fighters, joka sijoittui kärkisijoille vuoden 1963 bändikilpailuissa Helsingin Messuhallissa. Yhtyeen kitaristi oli The Soundsin kitaristin pikkuveli, joten monet esiintymiset hoidettiin maan parhaisiin kuuluvalla Soundsien laitteistolla. Noin vuoden jälkeen Österberg alkoi lyhyiden vierailujen (mm. Jim Pembroken Pems) koota ympärilleen uutta yhtyettä, josta syntyi Jim & The Beatmakers. Laulusolistina toimi Fightersien Ralle ”Jim” Wikström, kitaristeina veljekset Seppo ja Kari Keurulainen. Ensimmäinen hitti syntyi Wikströmin kappaleesta ”My Only One”. Suosion myötä alkoivat kuitenkin keskinäiset ristiriidat, ja Österberg lähti yhtyeestä, josta sittemmin kehittyi Jormas. Päivätyössä sattuneesta onnettomuudesta toivuttuaan Österberg liittyi hetkeksi Soundsiin, sitten The Scaffoldsiin, jonka jäsenenä pääsi levyttämään ja kesän yli kestäneelle kiinnitykselle Tukholman vanhankaupungin klubeille. Pian Österberg yllättäen myi rumpunsa ja liftasi Pariisiin, jossa vietti aikaa kunnes hänet karkotettiin oleskeluluvan määräajan ylittämisestä. Heti Suomeen palattuaan hän sai työtarjouksen Eero Raittisen The Boys -yhtyeestä, josta sittemmin tuli The Islanders. Yhtye toimi Dannyn taustayhtyeenä, keikkoja riitti ja soittokokemusta karttui. Islandersin jälkeen vuorossa oli Blues Section, josta sitten kehittyi Wigwam. Blues Sectionin aikoina hän soitti myös muun muassa Eero Koivistoisen albumilla Valtakunta ja M. A. Nummisen Suomen Talvisota 1939–1940 -projektissa.

Blues Sectionista Wigwamiin

Vuosina 1967–1968 toiminut Blues Section oli monien mielestä ensimmäisiä kansainväliselle musiikilliselle tasolle yltäneitä suomalaisia rockyhtyeitä. Blues Sectionin hajottua uusi progressiivista rockia esittänyt Wigwam-yhtye rakentui Österbergin, basisti Mats Huldenin ja kitaristi Nikke Nikamon ympärille. 1970-luvun alussa Wigwam nousi oman aikansa ehkä merkittävimmäksi suomalaiseksi rockyhtyeeksi, joka herätti huomiota ulkomaillakin. Wigwamin nousua vauhditti Ruotsalaisen teatterin esittämä versio rock-musikaalista Hair, jossa yhtye toimi säestäjänä.

Yritys laulajana

1960-luvun lopulla Ronnie Österberg esiintyi laulajana kahdella singlejulkaisulla. Niiden julkaisu liittyi levy-yhtiö Love Recordsin pyrkimyksiin luoda uusi pop-iskelmätähti samalle yleisöryhmälle, joka 60-luvun lopulla kuunteli esimerkiksi Dannyn ja Johnnyn tuotantoa. Österbergin laulama iskelmällinen musiikki ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti, ja tekijä itsekin vierasti laulajan roolia.

Österbergin mielipiteitä Blues Sectionista ja muista yhtyeistään

Suosikki-lehti haastatteli Österbergiä vuonna 1973 hänen 25-vuotispäivänsä johdosta. Haastattelussa Österberg sanoi, että ainoa merkittävä yhtye hänen uransa aikana olisi Wigwam. Blues Sectionista kysyttäessä hän myönsi, että se oli eri asia: Blues Section oli hänen mukaansa yhteen John Mayallin sävellykseen perustunut kokeilu, joka ei koskaan tullut valmiiksi ja lopulta hajosi jäsentensä liian eriäviin mielipiteisiin siitä, mihin suuntaan olisi lähdettävä. Jim Pembroken vaihtuminen Frank Robsoniin ei vielä haitannut, mutta Österbergin mukaan muusikkona loistava Pekka Sarmanto ei jotenkin vain pystynyt täyttämään Måns Groundstroemin jättämää aukkoa – se "jokin" tunne puuttui. Kun Eero Koivistoinen jätti yhtyeen, oli enää päivien kysymys, ennen kuin yhtye hajosi lopullisesti.

Österberg lisäsi, että Blues Sectionin luomalle pohjalle syntyivät sitten sekä Wigwam että Tasavallan presidentti -yhtye. Muut yhtyeet, joissa Österberg oli soittanut, hän kuittasi sanonnalla "toinen toistaan masentavampia". Hän ei kuitenkaan erityisesti maininnut ketään – paitsi haastattelijan oikein tivatessa ohimennen Dannyn, jonka kanssa oli vihaväleissä Islandersin aikojen johdosta.

Myöhemmät vaiheet

Wigwam hajosi ensimmäistä kertaa vuonna 1974. Hajoaminen ei kuitenkaan osoittautunut pysyväksi, vaan yhtye kokoontui pian uudestaan toisella kokoonpanolla Österbergin jatkaessa rumpalina.

Wigwam hajosi toistamiseen vuonna 1979. Ronnie Österberg teki itsemurhan itsenäisyyspäivänä 1980 vaikean diabeteksen ja masennuksen väsyttämänä.

Ronnie kuoli 32-vuotiaana.

Singlet, joilla laulajana

  • Ronnie & Blues Section: Kauan kuljen / Hei vaan (1968)
  • Ronnie: Ei kauempaa / Kun yö hyväilee (1968)

Tapani Kansa on tehnyt "Ei kauempaa" - kappaleesta versionsa.

Lähteet

The contents of this page are sourced from Wikipedia article. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.
Lists
Ronnie Österberg is in following lists
comments so far.
Comments
From our partners
Sponsored
Ronnie Österberg
arrow-left arrow-right instagram whatsapp myspace quora soundcloud spotify tumblr vk website youtube pandora tunein iheart itunes