Pietari Mansikka

Pietari Mansikka (29. heinäkuuta 1825 Kelkkala, Viipurin maalaiskunta – 20. maaliskuuta 1871) oli suomalainen kansanrunoilija.

Mansikan vanhemmat olivat tilallinen Pietari Yrjänänpoika Mansikka ja torpparin tytär Katrina Laurintytär Rapo. Isä kuoli 1829 Mansikan ollessa vasta nelivuotias. Varojen puute esti häneltä koulunkäynnin, mutta hän sai opetusta vanhemmalta veljeltään Juhanilta, joka oli käynyt Viipurin piirikoulua.

Vuonna 1844 Mansikka lähti puoleksitoista vuodeksi siltavoudiksi Käkisalmeen ja toimi sen jälkeen puhtaaksikirjoittajana erään tuomarin palveluksessa. Palattuaan 1848 Viipuriin Mansikka toimi palovartiokorpraalina aina vuoteen 1857 saakka, jolloin hän joutui jäämään eläkkeelle heikentyneen terveytensä vuoksi. Mansikka toimi sitten ravintolanpitäjänä ja harjoitti myös asianajajan tointa.

Mansikka kirjoitti paljon runoja ja sepitti lauluja.Niitä julkaistiin vuodesta 1856 alkaen ilmestyneessä Sanan-Lennätin -nimisessä sanomalehdessä ja painettiin myös erillisinä julkaisuina.Mansikka laati myös hautakiviin teksteiksi tarkoitettuja uskonnollisia runonpätkiä. Mansikan runojen aiheita olivat muuna muassa raamatunhistorian ja katekismuksen tekstit, ajankohtaiset tapahtumat, valistus, rauha ja eläinten suojelu:

• Merimiehen runo
• Jäniksen valitus
• Revon valitus
• Syysruno
• Tytön laulu
• Mietelmiä.

Mansikan ensimmäinen puoliso vuodesta 1848 oli Anna Alexandra Kykkäinen (k. 1860) ja toinen vuodesta 1865 Johanna Karolina Åström (k. 1870), jolle avioliitto oli samoin toinen.

• Kustavi Grotenfelt: Kahdeksantoista runoniekkaa: Valikoima Korhosen, Lyytisen, Makkosen, Kymäläisen, Puhakan, Räikkösen y.m. runoja ja lauluja. SKS:n kirjapaino 1889 (e-tekstinä Projekti Lönnrotin sivulla)
• Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto.Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 499.