Pertti Monto
Quick Facts
Biography
Raimo Pertti Ilmari Monto (2. syyskuuta 1936 Kurkijoki – 10. kesäkuuta 2015 Helsinki) oli suomalainen toimittaja. Hän toimi Talouselämä-lehden journalistisesta johtamisesta vastaavana toimituspäällikkönä 1972–1983, päätoimittajana 1983–1989 ja vastaavana päätoimittajana vuoteen 2000 saakka. Sitä ennen Monto työskenteli toimittajana Aamulehdessä ja Jyväskylän Sanomissa.
Monton kaudella Pohjoismaiden suurin talousviikkolehti Talouselämä kehittyi ajankohtaiseksi, kriittiseksi ja analyyttiseksi suomalaisten yrityspäättäjien sparraajaksi. Monto kirjoitti lehteen muun muassa yli tuhat Pelin henki -kolumnia, jotka eivät pyrkineet miellyttämään vallankäyttäjiä.
Monto sai pitkästä ja merkittävästä urastaan valtion journalistipalkinnon vuonna 2001. Vuonna 1982 Aikakauslehtien päätoimittajat ry palkitsi hänet Julius-palkinnolla. Suomen Kuvalehden journalistipalkinto Montolle myönnettiin 1996 ja Aikakauslehtien Liiton J. V. Snellman -palkinto 1997.
Lähteet
- ↑ Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 18.6.2015, s. C32.
- ↑ Heiskanen, Mirva: ”Oli hienoa, kun vuorineuvos soitti” - Talouselämä täyttää 75 vuotta. Talouselämä 11.10.2013. Viitattu 15.8.2014.
- ↑ Monto, Pertti: Talouselämä 70 vuotta, Talouselämän historia. Talouselämä 6.11.1998. Viitattu 15.8.2014.
- ↑ Hulkko, Kustaa: Talousjournalismin lyhyt historia: voittoja ja tappioita sekä uutissulku ”isänmaallisista syistä”. Suomen Kuvalehti 17.10.2012. Viitattu 15.8.2014.
- ↑ Toimittajille tunnustuksia, Opetusministeriö 18-05-2001. Viitattu 15.8.2014.
- ↑ Kuka kukin on 1998, Otava 1998.