Pekka Ilmakunnas
Quick Facts
Biography
Pekka Ilmakunnas (s. 14. marraskuuta 1952) on suomalainen taloustieteilijä. Hän on toiminut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun (ent. Helsingin kauppakorkeakoulu) taloustieteen professorina vuodesta 1997 alkaen.
Ilmakunnas on työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa, Kansantaloustieteen valtakunnallisen jatkokoulutusohjelman johtajana 1992–1994, Suomen Pankin tutkimusyksikön johtajana 1994–1995 ja professorina Turun kauppakorkeakoulussa 1995–1997.
Ilmakunnas valmistui kandidaatiksi vuonna 1974 ja maisteriksi 1977 Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hän väitteli taloustieteen tohtoriksi Rutgersin yliopistossa Yhdysvalloissa vuonna 1982. Ilmakunnas nimettiin Helsingin yliopiston taloustieteen dosentiksi vuonna 1995.
Pekka Ilmakunnaksen vaimo on Seija Ilmakunnas.
Väitöskirjaohjaajana
Ilmakunnas on toiminut seuraavien taloustieteilijöiden väitöskirjatutkimusten ohjaajana:
|
|
|