Niina Ratilainen
Quick Facts
Biography
Niina Ratilainen (s. 14. helmikuuta 1986) on suomalainen vihreitä edustava poliitikko.
Ratilainen on yksi Suomen yhdeksästä Euroopan alueiden komitean jäsenestä. Hän on toiminut kesäkuusta 2022 alkaen yhtenä alueiden komitean vihreiden kahdesta tasa-arvoisesta puheenjohtajasta. Ratilainen on Suomessa vihreiden puoluehallituksen jäsen ja Turun kaupunginvaltuutettu. Ratilainen on yksi vuonna 2023 ilmestyneen Gaudeamuksen "Ratkaiseva humanisti" -kirjan kahdestatoista kirjoittajasta. Ratilainen ilmoitti 29.1.2024 asettuvansa ehdolle kesäkuun 2024 europarlamenttivaaleissa vihreistä.
Tausta ja yksityiselämä
Ratilainen on syntynyt Kuopiossa vuonna 1986. Hän valmistui ylioppilaaksi Turun klassillisesta lukiosta 2005. Ratilainen aloitti vuonna 2007 Kestävän kehityksen opinnot Turun ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistui Ympäristösuunnittelija (AMK) -tutkinnolla 2012. Turun yliopistosta Ratilainen valmistui filosofian maisteriksi kansainvälisessä Baltic Sea Region Studies -maisteriohjelmassa vuonna 2019.
Ratilainen on toiminut opiskelija-aktiivina Turussa ja kansallisissa liitoissa. Vuosina 2019 ja 2020 Ratilainen toimi Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - TUO:n hallituksen varapuheenjohtajana. Hänet valittiin vuonna 2010 Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ry:n hallitukseen, jossa hän toimi vuonna 2011 koulutuspoliittisena vastaavana. Vuodelle 2012 Ratilainen valittiin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton hallituksen jäseneksi.
Ratilainen avioitui heinäkuussa 2022 turkulaisen poliitikon ja historiantutkijan Jukka Vornasen kanssa.
Politiikka
Euroopan alueiden komitea
Ratilainen valittiin toimimaan Suomen vihreiden edustajana Suomen yhdeksänhenkisestä valtuuskunnassa Euroopan alueiden komiteaan vuoden 2022 alusta. Myöhemmin samana vuonna alueiden komitean vihreiden ryhmä valitsi Ratilaisen toiseksi ryhmän kahdesta tasa-arvoisesta puheenjohtajasta.
Kunnallispolitiikka
Ratilainen oli ensimmäistä kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa 2012 ja tuli valituksi valtuustoon. Ratilainen uusi paikkansa vuosien2017 ja 2021 kunnallisvaaleissa. Valtuustokaudella 2012–2017 Ratilainen toimi kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenenä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen varajäsenenä. Kaudella 2017–2021 Ratilainen toimi Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan puheenjohtajana, Turun ammattikorkeakoulun hallituksen varapuheenjohtajana, maakuntavaltuuston jäsenenä ja maakuntahallituksen varajäsenenä sekä Turun kaupunginhallituksen varajäsenenä. Vuoden 2019 kuntavaalien jälkeen Ratilainen on toiminut Turku Energian hallituksen jäsenenä. Ratilainen valittiin Turun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajaksi vuosille 2015–2017 sekä 2017–2019. Kesäkuussa 2019 33-vuotias Ratilainen ilmoitti luopuvansa tehtävästään Turun vihreiden johdossa.
Puoluetoiminta
Ratilainen valittiin vihreiden puoluekokouksessa 2021 Varsinais-Suomen vihreiden edustajaksi vihreiden puoluehallitukseen kaudelle 2021–2023.
Lähteet
- Gaudeamus - Ratkaiseva humanisti
- Turun kaupunginvaltuustossa räiskyy rakkaus – Niina Ratilainen ja ex-valtuutettu Jukka Vornanen solmivat avioliiton [1]. Turun Sanomat. Viitattu 2.10.2022
- Niina Ratilainen Euroopan alueiden komiteaan. Aamuset. Viitattu 2.10.2022
- Ratilainen odotetusti EU:n alueiden komitean vihreiden johtoon. Turun Sanomat. Viitattu 2.10.2022
- Niina Ratilainen Turun vihreiden valtuustoryhmän johtoon. Turun Sanomat. Viitattu 2.10.2022
- Turun vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja vaihtuu – Niina Ratilainen siirtyy sivuun. YLE. Viitattu 2.10.2022
- Niina Ratilainen valittiin Vihreiden puoluehallitukseen – useita muita varsinaissuomalaisia puoluevaltuuskuntaan
Viitteet
- ↑ Lepänrinne, Jenni: Turun kaupunginvaltuutettu Niina Ratilainen ehdolle eurovaaleihin – "Tämä aika on vedenjakaja" Turun Sanomat.29.2.2024.
- ↑ Lepänrinne, Jenni: Turun kaupunginvaltuustossa räiskyy rakkaus – Niina Ratilainen ja ex-valtuutettu Jukka Vornanen solmivat avioliiton Turun Sanomat.29.7.2022.Viitattu 16.12.2022.
- ↑ Hallituksen alumnijohto tyytyväisenä Turun Ammattikorkeakoulu.Viitattu 25.2.2023.
- ↑ Niina Ratilainen luopuu Turun vihreiden ryhmäjohdosta – seuraaja julkistetaan ensi viikolla ts.fi.5.6.2019.Viitattu 25.2.2023.