Mikko Kujala
Quick Facts
Biography
Mikko Kujala (s. 6. syyskuuta 1977 Tampere) on suomalainen jalkapallovalmentaja ja entinen jalkapalloilija. Hän työskentelee Seinäjoen Jalkapallokerhon fyysisen valmennuksen ja suorituskyvyn vastaavana johtajana.
Kujala aloitti jalkapallon pelaamisen Ilveksen junioreissa ja pelasi korkeimmillaan Kakkosessa. Vuonna 2005 hän siirtyi Tampere Unitedin valmennukseen, jossa hän työskenteli vuoteen 2009 asti vastaten ensin fysiikkavalmentajan ja myöhemmin apuvalmentajan tehtävästä. TamU:ssa Kujala oli voittamassa Veikkausliigaa kahdesti ja Suomen Cupia kerran. Tämän jälkeen hän työskenteli liikunnan ja terveystiedon opettajana Akaan kaupungin palveluksessa Hirvialhon yläasteella ja Akaan lukiossa sekä personal trainerina. Vuonna 2013 Kujala aloitti Iranin maajoukkueen fysiikkavalmentajana. Hän oli joukkueen mukana MM-lopputurnauksessa 2014 ja hänen sopimuksensa kattaa myös vuoden 2018 MM-kilpailut.
Koulutukseltaan Kujala on urheilutieteiden kandidaatti Liverpoolin yliopistosta (2003) ja urheilufysiologian maisteri Liverpool John Moores -yliopistosta (2004). Lisäksi hän on suorittanut Englannin jalkapalloliiton fysiikkavalmentajan tutkinnon (2008) ja Yhdysvaltain kuntovalmentajien tutkinnon (2010).
Kujalan nuorempi veli Jussi (s. 1983) on ammattilaisjalkapalloilija.
Lähteet
- ↑ Palonen, Joose: Tehtävä Teheranissa.Urheilusanomat MMfutis, 2014, s. 40–45.
- ↑ Teiskonlahti, Riku: Toista kertaa MM-areenoille.Helsingin Sanomat, 1.12.2017, s. A38.