Mauri Koponen
Quick Facts
Biography
Mauri Koponen (8. huhtikuuta 1927 Nurmijärvi – 15. toukokuuta 2011 Helsinki) oli suomalainen muotitaiteilija.
Koponen oli lapsuudessaan lastenkodissa ja ruotsinkielisessä kasvatuskodissa. Hän ryhtyi jo nuorena tähtäämään muotialalle, vaikka hänelle oli suunniteltu sähköalan ammattia. Vuonna 1944 hän aloitti Vaatturiammattikoulun. Sotien jälkeen hän suuntasi Ruotsiin, jossa hän toimi pakolaisleirillä tulkkina ja sen jälkeen Västeråsissa ja Tukholmassa vaatturiliikkeessä. Hän työskenteli NK:n tavaratalossa leikkuumestarin apulaisena ja Elis Fischerin pukutehtaassa alkuun maallimestarin apulaisena, mutta pian laajemmin eri tehtävissä. Samalla hän opiskeli tukholmalaisissa alan kouluissa. Hän palasi Suomeen 1949 suorittamaan asevelvollisuutta, jonka jälkeen hän pääsi Helsingissä Wieniläiseen pukimoon mallisuunnittelijaksi.
Koponen lähti 1958 työhön Italiaan Barattan muotitaloon. Hän palasi Suomeen ja perusti 1959 oman muotisalongin Helsinkiin. Salonki toimi vuoteen 1988. Varsinaisen työnsä lisäksi Koponen piti muotipalstaa monessa lehdessä. Hänen pukujaan oli usein itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentinlinnassa. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.
Koponen joutui pahoinpitelyn uhriksi 1984 ja oli viime vuotensa sairaalassa liikuntakyvyttömänä.
Lähteet
- ↑ Kuolleet, Helsingin Sanomat 5.6.2011 sivu C 7. Artikkelin verkkoversio