Manu Teittinen
Quick Facts
Biography
Manu (Mauno) Uolevi Teittinen (26. maaliskuuta 1931 Kotka – 5. maaliskuuta 2004 Vantaa) oli suomalainen jazzmuusikko ja kirjailija.
Teittinen toimi 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa rumpalina omaa nimeään kantaneissa kymenlaaksolaisissa jazzyhtyeissä sekä Pentti Aholan jazz-yhtyeessä. 1950-luvun lopulla hän oli rumpalina Olavi Virran yhtyeessä. Teittisen kantapaikkana 1950-luvulla oli kotkalainen ravintola Fennia.
Teittinen opiskeli sitten journalistiikkaa Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa Tampereella ja hän valmistui sosionomiksi Työväen akatemiasta. Hän toimi 1970-luvulla Ruotsin Suomalaisseurojen keskusliiton kulttuurisihteerinä ja vuonna 1990 perustettiin Teittisen aloitteesta Suomen Jazz-arkisto (nimi vuodesta 2017 Musiikkiarkisto). Hän keräsi arkistoa varten materiaalia erityisesti Kymenlaakson jazzhistoriasta. Teittinen kirjoitti myös omaelämäkerrallisen romaanin Kartsa (Tammi 1975), jossa hän kuvasi nuoruusvuosiaan sota-ajan Kotkassa.
Teittinen toimi vapaaehtoisena nuorisotyöntekijänäkin ja avusti muun muassa nepalilaisia muusikoita.
Lähteet
- ↑ Juha Henriksson: Manu Teittisen muistokirjoitus Helsingin Sanomat.Viitattu 22.7.2013.
- ↑ Juha Henriksson: Manu Teittinen Pomus.net.Viitattu 22.7.2013.