Maarit Näkyvä
Quick Facts
Biography
Maarit Näkyvä (o.s. Muroma, s. 16. elokuuta 1953 Miehikkälä) on entinen pankinjohtaja ja Kesko Oyj:n entinen hallituksen jäsen.
Näkyvä valmistui ekonomiksi 1981 ja kauppatieteiden maisteriksi 1983. Näkyvä toimi 1980-90-luvuilla Suomen Yhdyspankissa ja KOP-fuusion jälkeen Meritassa ensin valuuttadiilerinä, sittemmin yksikönjohtajana. 1980-luvun lopulta hänet muistetaan monista valuuttojen markkinaliikkeitä luotaavista televisiouutisten haastatteluista.
Vuonna 1996 Näkyvä nimitettiin Merita Rahastoyhtiön toimitusjohtajaksi. Vuonna 1998 hän siirtyi Leonia Pankkiin johtamaan varallisuudenhoitoa ja henkilöasiakkaiden palvelua. Vuonna 2001 hänet nimitettiin Sampo Pankin henkilöasiakkaista ja yksityispankkitoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja hän aloitti myös Sampo Pankin johtokunnassa sekä Kesko Oyj:n hallituksessa, jossa hän toimi vuoteen 2015 saakka.
Maarit Näkyvä oli vuonna 2007 Suomen eniten ansiotuloja saanut nainen. Hän ilmoitti 1.10.2008 jättävänsä Sampo Pankin ja jäävänsä sapattivapaalle.
Maarit Näkyvä on entisen kansanedustajan Impi Muroman ja rovasti Uolevi Muroman tytär. Vuodesta 1980 hän on ollut naimisissa ekonomi Tapio Näkyvän kanssa.
Lähteet
- ↑ Kuka kukin on 2003.Helsinki: Otava, 2003.
- ↑ Marko Junkkari: Näkymätön Näkyvä Helsingin Sanomat.Viitattu 2.7.2012.
- ↑ Piispa, Arja: Maarit Näkyvä, markkinavoima.Suomen Kuvalehti, 51–52/1994, s. 48-50.Yhtyneet Kuvalehdet.
- ↑ Keskon hallituksessa pyyhkäisee iso luuta, Kauppalehti 23.2.2015. Viitattu 3.10.2016.
- ↑ Tässä Suomen eniten tienannut nainen3.11.2008. Uusi Suomi.Viitattu 2.7.2012.
- ↑ Petri Korhonen: Sampo Pankin Näkyvä ei halunnut enää raataa1.10.2008. Taloussanomat.Viitattu 2.7.2012.