Kristina Norman
Quick Facts
Biography
Kristina Norman (s. 1979) on virolainen taiteilija, taustaltaan puoliksi venäläinen, puoliksi virolainen.
Norman on opiskellut Viron taideakatemiassa ja työskennellyt taideopettajana. Hän on osallistunut näyttelyihin ja festivaaleille ulkomailla vuodesta 2006. Tuolloin hän oli mukana Modern Art Oxford -galleriassa näyttelyssä Arrivals – Art from the New Europe. Seuraavana vuonna hän osallistui Tallinnan Nuorten taiteilijoiden biennaaliin kokeellisella dokumenttifilmillä Monolith sekä Berliinin biennaaliin pseudodokumentilla The Field of Genius. Vuonna 2009 Norman edusti Viroa Venetsian biennaalissa.
Venetsian biennaalissa esillä ollut teos After-War ("Kultasoturi") on herättänyt närkästystä Virossa. Teoksen pääosassa on kullattu kopio Pronssisoturi-patsaasta (tunnetaan myös nimellä Aljosha), jonka Viron hallitus siirrätti pois Tallinnan keskustasta vuonna 2007. Norman sijoitti oman patsaansa Aljoshan entiselle paikalle. Poliisi poisti Normanin teoksen, ja Norman pidätettiin kuulusteluja varten. Viron kulttuuriministeriö halusi teoksesta asiantuntijalausuntoja ennen sen lähettämistä Venetsian biennaaliin.
Virolaistaiteilija Jüri Arrak on ollut niiden taiteilijoiden joukossa, jotka ovat paheksuneet Normanin teosta ja pitäneet sitä provokaationa. Norman itse kiistää provokaatiosyytteet. Teosta ovat paheksuneet myös Taideakatemian rehtori Signe Kivi, sisäministeri Jüri Pihl, puolustusministeri Jaak Aaviksoo.
Nyt kullatusta kipsiveistoksesta sekä dokumentaarisista valokuvista ja videoista koostuva teos kuuluu Kiasman kokoelmiin. Se oli esillä Kiasmassa talvella 2010–2011.