Kepa Salmirinne
Quick Facts
Biography
Keijo "Kepa" Sakari Salmirinne (s. 22. heinäkuuta 1961 Kuusamo) on suomalainen muusikko. Hän oli hard rock -yhtye Zero Ninen laulusolisti, joka osallistui yhtyeen kappaleiden kirjoittamiseen sekä sävellysten että erityisesti sanoitusten osalta.
Zero Ninen tuotannon lisäksi Salmirinne on tehnyt omaa nimeään kantavan suomenkielisen sooloalbumin (1993). Albumi sisältää cover-kappaleita sekä Salmirinteen omia sävellyksiä. Sanoituksista suurin osa on Salmirinteen, Juice Leskisen tai näiden kahden yhteistyötä. Lopuista vastaavat mm. Hector ja Neumann. Laulujen teemat vaihtelevat rakkaudesta politiikkaa kritisoivaan satiiriin (Hei pää).
Muusikontyön lisäksi Salmirinne on ollut mukana perustamassa Oulussa toimivaa 45 Special klubiravintolaa.
Oulu-vuosien jälkeen Salmirinne on asunut vuodesta 2012 jälleen Kuusamossa ja huolehtii työkseen lomamökkien kunnossapidosta.
Vuonna 2018 Kepan ääntä voi kuulla Suomen ehkä tunnetuimman luontokuvaajan, Hannu Hautalan elämäntyötä kokoavalla rock-videolla "Pohjoista voimaa". Videolla soi kaksi uutta Kepan säveltämää ja sanoittamaa suomenkielistä kappaletta sekä uusintaäänitys soololevyn "Läpi marrasvyöhykkeen" -kappaleesta.
Julkaisut
- Kepa Salmirinne (1993)
Kappaleet:
- Sain tiikerin
- Tuskin toivun milloinkaan
- Liikettä lanteisiin
- Hei pää
- Kitaranoita
- Laulun sanat
- Rakkauslaulu
- Kesäkatu
- Läpi marrasvyöhykkeen
- Pannaan tuulemaan
- Hullu koira
Lähteet
- ↑ Koillissanomat Kuusamoon takaisin muuttanut rokkitähdeksi, kehäraakiksi ja legendaksikin kutsuttu Kepa Salmirinne elää fiilispohjalta. Koillissanomat, 5.8.2017
- ↑ 45 special: Historiaa lyhyesti 45special.com.Viitattu 24.10.2018.
- ↑ Luontokuvaajalegenda Hannu Hautalan ja Kepa Salmirinteen komea kannanotto Suomen luonnon puolesta – katso Pohjoista voimaa -rockvideo Ilta-Sanomat.19.10.2018.Viitattu 24.10.2018.