Katri Viinikka
Quick Facts
Biography
Katri Elina Viinikka (s. 3. syyskuuta 1965) on suomalainen diplomaatti. Hän on ollut ulkoministeriön palveluksessa vuodesta 1992.
Viinikka on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.
Viinikka on työskennellyt Suomen suurlähettiläänä Haagissa 1. joulukuuta 2015 alkaen. Sitä ennen hän oli YK- ja yleisten globaaliasiain yksikön päällikkönä ulkoministeriön poliittisella osastolla ja on aiemmin palvelut myös Brysselissä Suomen pysyvässä edustustossa EU:ssa sekä Suomen edustustoissa Berliinissä ja Bonnissa. Kotimaassa hän on työskennellyt ulkoministeriön Afrikan- ja Lähi-idän osastolla, kehityspoliittisella osastolla sekä poliittisen osaston ihmisoikeusyksikössä ja vuosina 2005–2007 ulkoministerin virkamiessihteerinä.
Viinikalle myönnettiin Suomen Leijonan ritarikunnan I luokan ritarimerkki 2008.
Viinikan puoliso on lähetystöneuvos Pekka Puustinen.