peoplepill id: kari-uusikylae
KU
4 views today
4 views this week
Kari Uusikylä

Kari Uusikylä

The basics

Quick Facts

The details (from wikipedia)

Biography

Kari Uusikylä (s. 13. huhtikuuta 1945 Vaasa) on luovuuden ja lahjakkuuden tutkijana tunnetuksi tullut Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori. Hän on ollut professorina Joensuun yliopistossa ja Tampereen yliopistossa sekä hoitanut professuuria Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla. Uusikylä toimi 1990-luvun puolivälissä tutkijana Yhdysvalloissa Georgian yliopiston kasvatuspsykologian osastolla. Hänet valittiin Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1999, ja kutsuttiin Turun yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 2011.

Uusikylä on ottanut ahkerasti osaa keskusteluun älykkyyden merkityksestä, tulosvastuusta ja koulutuksen tavoitteista. Hän on kirjoittanut kolumneja Kotimaahan, Pohjalaiseen sekä Opettajaan ja pitänyt radiopakinaa Ylen Radio 1:ssä. Uusikylä on harvoja kasvatustieteilijöitä, jotka ovat nousseet tieteenalaltaan julkisiksi intellektuelleiksi.

Palkinnot ja tunnustukset

  • Suomalaisen Tiedeakatemian palkinto, 1992
  • Vuoden kesäyliopisto-opettaja, 1993
  • Mensan Vuoden älykkö, 1997
  • Kansanvalistusseuran palkinto, 2001
  • Valtion tiedonjulkistamispalkinto, 2005
  • Suomen mielenterveysseuran palkinto, 2005
  • Luokanopettajaliiton palkinto, 2005
  • Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinto, 2006
  • Suomen kulttuurirahaston elämäntyöpalkinto, 2008
  • OAJ:n vuoden koulutusvaikuttaja, 2012
  • Vaasan yliopiston vuoden humanisti, 2012

Teoksia

  • Miten kuvaan opetustapahtumaa (1980)
  • Opetuksen tavoitteisuus ja yhteissuunnittelu (Pertti Kansasen kanssa) (1981)
  • Opetussuunnitelman toteutuminen: oppilaiden tyytyväisyys oppiaineisiin, opetusmuotoihin ja kouluelämään peruskoulun ala-asteella (Pertti Kansasen kanssa) (1988)
  • Lahjakkaiden nuorten koulukokemukset (1989)
  • Lahjakkuus ja kasvatus (1992)
  • Lahjakkaiden kasvatus (1994)
  • Luovuus: taito löytää, rohkeus toteuttaa (Jane Piirton kanssa) (1999)
  • Didaktiikan perusteet (Päivi Atjosen kanssa) (2000)
  • Isät meidän: luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen (2002)
  • Luovuutta, motivaatiota, tunteita: opetuksen tutkimuksen uusi suunta/Pertti Kansanen, Kari Uusikylä (toim.) (2002)
  • Vastatulia: inhimillisen kasvatuksen ja koulutuksen puolesta (2003)
  • Laulamisen ilo, soittamisen lumo (2004)
  • Opetuksen tutkimuksen monet menetelmät (toim. Pertti Kansasen kanssa) (2004)
  • Hyvä, Paha Opettaja (2006)
  • Naislahjakkuus (2008)
  • Vastaiskuja (2010)
  • Vastaiskuja: inhimillisen elämän puolesta (2011)
  • Luovuus kuuluu kaikille (2012)

Lähteet

The contents of this page are sourced from Wikipedia article. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.
Lists
Kari Uusikylä is in following lists
comments so far.
Comments
From our partners
Sponsored
Kari Uusikylä
arrow-left arrow-right instagram whatsapp myspace quora soundcloud spotify tumblr vk website youtube pandora tunein iheart itunes