Kaija Hartiala
Quick Facts
Biography
Kaija Hartiala (s. 9. heinäkuuta 1954) on turkulainen lastentautien erikoislääkäri ja lääketieteen ja kirurgian tohtori. Hän oli vuosina 2001–2007 Turun palvelutoimen apulaiskaupunginjohtajana.
Hartiala on opiskellut lääkäriksi Turun yliopistossa ja väitöskirja immunologian alalta julkaistiin 1987. Hän on toiminut sekä lääketieteellisen mikrobiologian että lastentautiopin opettajana Turun yliopistossa, erikoislääkärinä Turun yliopistollisen keskussairaalan lastentautien klinikassa ja kolmen vuoden ajan tutkijana Kalifornian yliopistossa San Franciscossa. Hartiala toimii lastenlääkärinä Turun ja Salon Mehiläisessä.
Kaija Hartiala valittiin Turun kaupunginvaltuustoon kokoomuksen edustajana vuonna 1996 ja hän toimi samalla vaalikaudella kaupungihallituksen jäsenenä ja vuoden 2000 loppupuolella kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Hän johti Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen valmistelu- ja hakemusvaihetta.
Hartialalla myönnettiin vuonna 2005 Pro Nuori Suomi -palkinto hänen ansiokkaasta työstään lasten ja nuorten liikunnan ja hyvinvoinnin hyväksi. Vuonna 2011 hän sai Turun yliopiston Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkin.
Hartialan puoliso vuodesta 1974 on professori Jaakko Hartiala. Heillä on neljä lasta: Anssi (s. 1979), Pauliina (s. 1981), Karoliina (s. 1983) ja Olli (s. 1986).
Lähteet
- ↑ Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2009, s. 203. Hartiala, Kaija.Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21965-1.
- ↑ Lääkärit Mehiläinen Oy.Viitattu 6.5.2012.
- ↑ 7757-2000 (014) Aila Harjanteen anomus eron myöntämisestä kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävästä sekä uuden puheenjohtajan valitseminen kaupunginhallitukselle vuoden 2000 lopussa päättyvän toimikauden ajaksi (kj) (kaupunginvaltuuston pöytäkirja §183/2000)28.8.2000. Turun kaupunki.Viitattu 6.5.2012.
- ↑ [http://www.ts.fi/viihde/1074069558/Kaija+Hartialalle+Pro+Nuori+Suomi+tunnustus Kaija Hartialalle Pro Nuori Suomi -tunnustus] Turun Sanomat.18.9.2005. TS-Yhtymä.Viitattu 6.5.2012.
- ↑ Maakuntajohtaja Juho Savosta Turun yliopiston Vuoden alumni28.2.2011. Turun yliopisto.Viitattu 6.5.2012.