Kaarlo Emil Kivirikko

Kaarlo Eemeli Kivirikko (sukunimi vuoteen 1906 Stenroos; 28. tammikuuta 1870 Helsinki – 26. huhtikuuta 1947) oli suomalainen ennen muuta professorin arvon saanut lintutieteilijä ja filosofian tohtori, mutta sen ohessa myös taitava lintujen täyttäjä. Hänet tunnettiin kyvystään sijoittaa täytetty eläin luontevaan pienympäristöön ja loihtia siten katsojan eteen poikkeuksellisen aidonoloinen tilannekuva.

Kivirikon vanhemmat olivat rakennusmestari August Stenroos ja Agatha Charlotta Corzard. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1889 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1892, lisensiaatiksi 1898 ja tohtoriksi 1900. Kivirikko teki tutkimusmatkat Vienan Karjalaan ja Vienanmerelle 1894 sekä Transkaspiaan, Turkestaniin ja Siperiaan 1896.

Kivirikko oli Sortavalan reaalilyseon luonnonhistorian ja maantieteen lehtorina sekä Sortavalan seminaarin luonnonhistorian ja kemian opettajana 1899–1905. Hän toimi Helsingin suomalaisen normaalilyseon luonnonhistorian ja maantiedon vanhempana lehtorina vuodesta 1905 sekä yliopettajana vuosina 1911–1938. Hän kirjoitti eläin- ja kasvitieteen oppikirjoja. Hän paranteli Aukusti Juhana Melan Suomen luurankoiset -teosta laajentamalla ja toimittamalla kirjan toisen painoksen vuonna 1909. Kivirikko kirjoitti laajan kaksiosaisen teoksen Suomen linnut vuosina 1926–1927. Nuorena Kivirikko tutki myös vesiäyriäisiä.

Kivirikko toimi Luonnon Ystävän päätoimittajana 1921–1925, Maapallon eläimistön päätoimittajana sekä Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtajana 1926–1936. Hän sai professorin arvon vuonna 1930.

Helsingin yliopisto ylläpitää Kivirikon lintukokoelmaa Viikin C-talossa. Edustettuna on lähes koko Suomen pesimälinnusto ja lisäksi kymmeniä muita lintulajeja sekä kolmisenkymmentä nisäkäslajia.