Julius Lagus
Quick Facts
Biography
Evert Julius Lagus (23. marraskuuta 1890 Kuopio – 20. joulukuuta 1978) oli asianajaja ja liike- ja kunnalliselämässä laajasti vaikuttanut henkilö.
Julius Laguksen vanhemmat olivat postiekspeditööri Jacques Julius Hilarion Lagus ja Anna Augusta Studd ja puoliso vuodesta1921 Hilkka Maria Aalto. Vuonna 1910 ylioppilaaksi tullut Lagus suoritti oikeustutkinnon 1916 ja sai varatuomarin arvon 1918. Hän oli vuonna 1919 pankkiiriliike A. Ahlman & Pulkkisen asianajotoimiston avustaja Tampereella, sitten Fröjdman & Co:n johtaja Helsingissä ja vuodesta 1920 G. A. Serlachiuksen lainopillinen neuvonantaja, Salonen & Tennbergin asuianajotoimiston omistaja Jyväskylässä vuodesta 1920 ja Kaarlo Castrénin asianajotoimiston osakas ja asianajaja Helsingissä vuodesta 1941 sekä omistaja vuodesta 1969. Laguksella oli erittäin paljon luottamustoimia, hän oli muun muassa monien eri yritysten hallitusten jäsen, Mäntän kunnanvaltuuston ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen sekä toimi Jyväskylän ja Helsingin kauppakamarin, Keskuskauppakamarin sekä Suomen asianajajaliiton ja Helsingin ja Jyväskylän asianajajayhdistysten hallintoelimissä. Lagus osallistui myös suojeluskuntajärjestön toimintaan ja Suomen sisällissotaan.
Vuosina 1945–1946 käydyssä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Lagus toimi entisen ulkoministerin Henrik Ramsayn puolustusasianajajana.
Lähteet
- ↑ Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, s. 434 (Viitattu 10.11.2018)
- ↑ Kuolleita. Julius Lagus. Helsingin Sanomat, 23.12.1978, s. 10.
- ↑ Varatuomari Julius Lagus 75-vuotias. Helsingin Sanomat, 23.11.1965, s. 10.
- ↑ Yrjö Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla: sotasyyllisyysasian vaiheet 1944–1949, s. 174. Helsinki: Otava, 1956.