Juhan Kristjan Talve
Quick Facts
Biography
Juhan Kristjan Talve (26. marraskuuta 1951 Tukholma – 26. maaliskuuta 2003 Turku) oli virolainen pakolainen, juristi, toimittaja ja kirjailija. Talve levitti länsimaihin tietoa neuvostovallan toiminnasta Virossa. Hän käytti pseudonyymia Sirje Sinilind. Talve toimi pitkään Radio Free Europen toimittajana ja Viron itsenäistyessä hänet valittiin Viron kongressin jäseneksi.
Henkilöhistoria
Juhan Talven isä oli kansatieteilijä Ilmar Talve. Talve opiskeli Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Vuosina 1978–1999 hän oli töissä eläkevakuutusyhtiö Verdandissa (nyk. Veritas).
Poliittinen toiminta
Juhan Talve toimi Virossa asuvien toisinajattelijoiden yhteyshenkilönä ja levitti länsimaihin informaatiota Viron tilanteesta. Suomessa hän oli Kansallisen Kokoomuksen jäsen ja toimi muun muassa Kokoomuksen Varsinais-Suomen piirin pääsihteerinä vuosina 1970–1976.
Viron itsenäistyessä hän tuli valituksi yli 500-henkisen Viron kongressin jäseneksi yhtenä 35 ulkovirolaisesta. Hän oli mukana muun muassa kirjoittamassa Viron tasavallalle perustuslakia. Myöhemmin hän oli mukana perustamassa Viron kansallista kokoomuspuoluetta "Isänmaa". Myöhemmin, vuosina 1998–1999, hän toimi Viron ulkoministeriössä analyytikkona.
Toiminta toimittajana ja kirjailijana
Juhan Talve on julkaissut lukuisia artikkeleja Suomen, Ruotsin ja Viron mediassa, luennoinut ja kouluttanut. Radio Vapaalle Euroopalle hän kirjoitti parinkymmenen vuoden aikaan yli tuhat kommenttia demokratian olemuksesta ja totalitarististen diktatuurien ihmisvihamielisestä luonteesta. Hän oli muun muassa Viron presidentti Toomas Hendrik Ilvesen suuresti arvostama kollega.
Vuonna 1983 ilmestyi Tukholmassa pseudonyymilla 'Sirje Sinilind' hänen teoksensa "Viro ja Venäjä: havaintoja Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikasta Virossa 1940–1984", joka käsittelee systemaattisesti neuvostovallan rikollista politiikkaa Viron alueella vuodesta 1940 alkaen. Tämä suomeksi, englanniksi ja unkariksi käännetty teos hermostutti suuresti Viron Neuvostotasavallan johtoa. Suomessa teoksen julkaisi Kauko Kareen kustannusyhtiö Alea-Kirja, mutta vielä tuolloin vallinneen suomettumisen hengen vaikutuksesta teos vaiettiin kuoliaaksi.
Lisäksi hän on kääntänyt muun muassa Joseph Brodskya ja Stig Dagermania viroksi. Ja suomeksi Jakov Vinkovetskia.
Juhan Talven julkaisuja
- Sirje Sinilind: “Mõningatest rahvuspoliitika aspektidest: visand nõukogude rahvuspoliitika kriitikaks Eestis 1940–1983. Tukholma, Viron kansallissäätiö 1983. 95 sivua.
- Sirje Sinilind: "Viro ja Venäjä: havaintoja Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikasta Virossa 1940 -1984.” Helsinki, Alea-Kirja, 1984. 222 sivua. ISBN 9519272976. Toinen painos: Helsinki, Alea-Kirja 1985. ISBN 9519272976
- Sirje Sinilind: “Estonia in the prison of nations. “ Kääntänyt Elga Eliaser. Stockholm, Estonian information centre 1984.
- Juhan Kristjan Talve. “Hääl vabadusest.” Juhan Kristjan Talve tekstid 1983–1997. Toimittanut: Lauri Vahtre, esipuhe: Toomas Hendrik Ilves. Tallinn, Tammerraamat 2008. 327 sivua. ISBN 9789985991848
- Sirje Sinilindin nimellä käännetty teos Vinkovetski, Jakov: Kaava. Miten kuulusteluissa ja pidätyksen aikana käyttäydytään, Osuuskunta Turun Kirjakahvila, Turku 1986.(PDF-versio 2013.)
Kirjallisuutta
- Harri Raitis: Vapauden haave: toinen romaani Virosta. Jälkisanat: Juhan Talve. Turku, Kirja-Aurora 2000. 277 s. ISBN 9512916665
- Seppo Zetterberg. Samaa sukua, eri maata. Viro ja Suomi – historiasta huomiseen. Elinkeinoelämän valtuuskunta. 74 s. 2004.