Jorma Hautala
Quick Facts
Biography
Jorma Jouko Johannes Hautala (21. tammikuuta 1941 Helsinki) on suomalainen taidemaalari ja graafikko. Hänen ensinäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1967.
Hautala opiskeli Vapaassa taidekoulussa vuosina 1959–1960 ja Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1962–1966. Hän kuului 1960-luvulla nousseeseen konstruktivistien sukupolveen. Hän oli jäsenenä vuonna 1968 perustetussa Aloha-ryhmässä ja vuonna 1972 perustetussa Dimensio-ryhmässä, joissa konstruktivistien, modernin op-taiteen ja kineettisen taiteen edustajat kohtasivat toisiaan.
Teoksissaan Hautala on käyttänyt maalauksissaan öljy- ja akryylimaalausta ja grafiikan töissään serigrafiatekniikkaa. Hänen kompositioissaan vaaleissa värisävyissä esitetyt geometriset aiheet antavat usein vaikutelman tietynlaisen valon ja ilmapiirin täyttämästä tilasta tai maisemasta. Hautala on toisinaan tehnyt yhteistyötä arkkitehtitoimistojen kanssa. Hän on saanut myös julkisia tilaustöitä, muun muassa Helsingin oopperataloon.
Hautala toimi Taide-lehden ulkoasusta vastaavana taittajana vuosina 1975–1979, ja hän on itse kirjoittanut lehteen monia taideartikkeleita. Hän on ollut myös opettajana sekä Taideteollisessa korkeakoulussa että Kuvataideakatemiassa.
Hautala oli taiteilijaprofessori 1995–2000.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Auktoriteettitunnisteet |
|
---|---|
Auktoriteettitunnisteet |
|