Janne Sinkkonen
Quick Facts
Biography
Janne Sinkkonen (s. 10. syyskuuta 1978 Oulu) on suomalainen jääkiekkovalmentaja ja entinen jääkiekkoilija. Hän toimii tällä hetkellä a-nuorten sm-joukkue Hämeenlinnan pallokerhon päävalmentajana. Sinkkonen pelasi pelaajaurallaan SM-liigaa Pelicansissa yhteensä 82 runkosarjaottelua tehopistein 5+5=10 sekä kolme playoff- ja viisi karsintasarjaottelua tehden yhden syöttöpisteen. Hän pelasi urallaan myös Norjassa ja Ranskassa.
Pelaajaura
Oulussa syntynyt Sinkkonen oli Reipas Lahden kasvatti. Hän pelasi myöhemmät juniorivuotensa Pelicansissa, jonka miesten joukkueessa Sinkkonen debytoi I-divisioonan kevään 1997 pudotuspeleissä. Kausi 1998–1999 oli hänelle ensimmäinen kokonainen I-divisioonassa ja se toi Sinkkoselle 41 runkosarja- ja kuudessa playoff-ottelussa tehot 6+12=18. Hän oli kauden päätteeksi nostamassa Pelicansia SM-liigaan. Kausi 1999–2000 oli Sinkkosen tulokaskausi SM-liigassa; hän teki 35 runkosarjaottelussa tehot 3+3=6. Kaudella 2000–2001 Sinkkonen pelasi myös viisi Mestis-ottelua lainalla KooKoossa.
Kauden 2001–2002 Sinkkonen aloitti Mestis-joukkue KJT:ssä, mutta hänellä meni seurajohdon kanssa sukset ristiin jo harjoituskaudella. Sinkkonen tämän jälkeen viisi runkosarjaottelua Hyvinkään Ahmoissa, mutta sai hän lähteä sieltäkin. Lopulta aiemmat joukkuetoverit houkuttelivat Sinkkosen Suomi-sarjajoukkue Heinolan Kiekkoon. Hän kuitenkin siirtyi kesken kauden norjalaisjoukkue Manglerud Starin riveihin. Kaudeksi 2002–2003 Sinkkonen siirtyi ranskalaiseen Ours de Villard-de-Lansiin, jonka sisäisen pistepörssin voiton hän jakoi Robert Millarin kanssa tehoilla 9+11=20. Sinkkonen voitti myös Ranskan-cupin.
Kaudeksi 2003–2004 Sinkkonen palasi Heinolan Kiekkoon, jonka sisäisen piste- ja maalipörssin hän voitti tehoilla 17+22=39. Kauden 2004–2005 päätteeksi Sinkkonen voitti Suomi-sarjan hopeaa. Hän lopetti pelaajauransa kevääseen 2005. HeKin kausi 2005–2006 päättyi Suomi-sarjan mestaruuteen ja sarjanousuun. Sinkkonen palasi kaukaloihin kaudeksi 2006–2007 ja siirtyi samalla myös HeKin urheilutoimenjohtajaksi. Hän oli tehoilla 15+17=32 joukkueen toiseksi paras pistemies Ville Kiiskisen jälkeen. Sinkkonen oli myös HeKin paras pistemies kevään 2007 pudotuspeleissä tehoilla 2+2=4 sekä karsintasarjassa tehoilla 3+4=7. Huhtikuussa 2007 hän teki joukkueen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sinkkonen lopetti pelaajauransa kevääseen 2008.
Valmentajaura
Sinkkonen toimi jo pelaajauransa lopetettua Kiekkoreippaan B-junioreiden apuvalmentajana kaudella 2005–2006. Lopetettuaan uudelleen hän siirtyi kaudeksi 2008–2009 HeKin apuvalmentajaksi Kari Elorannalle. Kaudella 2009–2010 Sinkkonen nousi joukkueen päävalmentajaksi. Hän hoiti virkaa kaikkiaan kolme kautta, mutta HeKi (nimi muuttui Peliitoiksi kaudella 2011–2012) sijoittui Sinkkosen aikana runkosarjassa parhaillaan vain yhdeksännelle sijalle kaudella 2010–2011. Kaudeksi 2012-2013 hän siirtyi MOL Ligassa pelaavan unkarilaisjoukkue Újpesti TE:n apuvalmentajaksi.
Kaudeksi 2013–2014 Sinkkonen palasi valmentamaan Mestikseen, kun hän sopi 2+1-vuotisesta päävalmentajasopimuksesta Savonlinnan Pallokerhon kanssa helmikuussa 2013.
Muuta
Sinkkosen pikkuveli Olli on myös entinen SM-liigapelaaja. Janne Sinkkonen pelasi myös opiskelijoiden talvikisoissa Innsbruckissa vuonna 2005, jolloin hän toimi Suomen kapteenina.
Tilastot
Runkosarja | Pudotuspelit | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | ||
1996–1997 | Pelicans | I-divisioona | – | – | – | – | – | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | ||
1997–1998 | Pelicans | I-divisioona | 7 | 0 | 0 | 0 | 2 | 6 | 0 | 0 | 0 | 2 | ||
1998–1999 | Pelicans | I-divisioona | 41 | 6 | 12 | 18 | 26 | 6 | 0 | 0 | 0 | 4 | ||
1999–2000 | Pelicans | SM-liiga | 35 | 3 | 3 | 6 | 30 | – | – | – | – | – | ||
2000–2001 | KooKoo | Mestis | 5 | 1 | 1 | 2 | 4 | – | – | – | – | – | ||
Pelicans | SM-liiga | 47 | 2 | 2 | 4 | 34 | 3 | 0 | 1 | 1 | 2 | |||
2001–2002 | Ahmat | Mestis | 5 | 1 | 0 | 1 | 4 | – | – | – | – | – | ||
HeKi | Suomi-sarja | 12 | 8 | 11 | 19 | 35 | – | – | – | – | – | |||
Manglerud Star | Norja | 18 | 9 | 9 | 18 | 47 | – | – | – | – | – | |||
2002–2003 | CS Villard-de-Lans | Ranska | 24 | 9 | 11 | 20 | 43 | – | – | – | – | – | ||
2003–2004 | HeKi | Suomi-sarja | 29 | 17 | 22 | 39 | 42 | 5 | 3 | 1 | 4 | 2 | ||
2004–2005 | HeKi | Suomi-sarja | 32 | 19 | 13 | 32 | 67 | 4 | 2 | 1 | 3 | 4 | ||
2005–2006 | ei pelannut | |||||||||||||
2006–2007 | HeKi | Mestis | 41 | 15 | 17 | 32 | 83 | 3 | 2 | 2 | 4 | 2 | ||
2007–2008 | HeKi | Mestis | 39 | 4 | 4 | 8 | 72 | – | – | – | – | – | ||
7 kautta | yhteensä | SM-liiga | 82 | 5 | 5 | 10 | 64 | 3 | 0 | 1 | 1 | 2 | ||
7 kautta | yhteensä | I-div./Mestis | 138 | 27 | 34 | 61 | 191 | 16 | 2 | 2 | 4 | 8 |
Lähteet
- Janne Sinkkonen The Internet Hockey Databasessa (HockeyDB.com) (englanniksi)
- Janne Sinkkonen Eurohockey-sivustolla (englanniksi)
- Janne Sinkkonen Elite Prospects -verkkosivustolla (englanniksi)
- http://www.eliteprospects.com/staff.php?staff=1104 (englanniksi)
Viitteet
- ↑ Laisi, Erno: Sinkkosen viimeinen päävalmentajapalvelus26.2.2012. Jatkoaika.com.Viitattu 16.10.2012.
- ↑ Mattlar, Markus: Loppuun asti, joukkueen eteen9.9.2006. Jatkoaika.com.Viitattu 16.10.2012.
- ↑ EliteProspects
- ↑ HeKi pelaa ensi kaudella Mestiksessä7.4.2006. Jatkoaika.com.Viitattu 16.10.2012.
- ↑ Heinolassa väsättiin sopimuksia16.4.2007. Jatkoaika.com.Viitattu 16.10.2012.
- ↑ Janne Sinkkonen HeKin päävalmentajaksi29.4.2009. Jatkoaika.com.Viitattu 16.10.2012.
- ↑ Újpesti TE Ice Hockey Team (unkariksi)
- ↑ Sinkkonen SaPKon ruoriin13.2.2013. Jatkoaika.com.Viitattu 21.10.2013.
Edeltäjä: Saku Martikainen | Savonlinnan Pallokerhon päävalmentaja 2013– | Seuraaja: – |
Edeltäjä: Kari Eloranta | Heinolan Kiekon/Peliittojen päävalmentaja 2009–2012 | Seuraaja: Petri Karjalainen |