Harri Oinas-Kukkonen
Quick Facts
Biography
Harri Oinas-Kukkonen (s. Muhos 1968) on Oulun yliopiston tietojärjestelmätieteen professori ja Jyväskylän yliopiston dosentti. Hän on myös ollut vierailevana tutkijana Stanfordin yliopistossa.
Oinas-Kukkonen teki 1980-luvun lopulla töitä ohjelmistosuunnittelijana oululaisissa ohjelmistoalan yrityksissä. Vuosina 1990–1998 hän toimi Oulun yliopistolla opettajan, tutkijan ja yliassistentin tehtävissä. Hän väitteli filosofian tohtoriksi 1997. Vuodesta 1998 alkaen Oinas-Kukkonen työskenteli määräaikaisena professorina ja sai vuonna 2000 nimityksen hypertekstitietojärjestelmien professoriksi viiden vuoden kaudelle. Hänen johdollaan Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksella kehitettiin digitaalisen median suuntautumisvaihtoehto. Maaliskuussa 2003 Oulun yliopisto nimitti Oinas-Kukkosen tietojenkäsittelytieteen professoriksi. Tuolloin viran alaksi täsmennettiin tietojärjestelmät.
Oinas-Kukkonen on ollut mukana kehittämässä painonhallintaohjelmaa nimeltä Onnikka. Ohjelman tehoa arvioitiin tieteellisessä tutkimuksessa, johon osallistui puolituhatta henkilöä. Heitä seurattiin viiden vuoden ajan. Onnikka-ohjelmaa eniten hyödyntäneillä metabolisen oireyhtymän esiintyvyyden havaittiin pienentyneen 71 prosenttia ja keskimääräisillä käyttäjillä 55 prosenttia.
Lähteet
- ↑ Hakkarainen, Petri: Oululainen Onnikka opastaa painonhallintaan, valttina tieteellinen näyttö – Onnikkaan haluavilla on oltava tietyt riskitekijät Kaleva. 25.1.2021. Kaleva Media. Viitattu 19.8.2023.
- ↑ Informaatioteknologian tiedekunnan dosentit Jyu.fi. 11.10.2022. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 19.8.2023. Viitattu 19.8.2023.
- ↑ Kalliokoski, Tommi: Oulun yliopistoon ohjelmistojen huippuosaamista Ilta-Sanomat. 4.3.2003. Sanoma Media Finland. Viitattu 19.8.2023.
- ↑ Filosofian tohtori Harri Oinas-Kukkonen... Helsingin Sanomat. 7.3.2003. Sanoma Media Finland. Viitattu 19.8.2023.