Gabriel Peldan

Gabriel Henrikinpoika Peldan (Gabriel Henrici Peldan Ostrobothniensis, 8. syyskuuta 1690 Ilmajoki – 5. marraskuuta 1750 Ilmajoki) oli suomalainen kirkkoherra, sissisotilas, fennofiili, koulumies ja suomalaisen rippikoulun isä. Hän tutki Suomen historiaa, suomen kieltä ja kansanperinnettä ja kokosi ja toimitti niitä käsitteleviä teoksia. Peldan on tunnettu yhteistyöstään venäläismiehittäjien kanssa isonvihan (1713–1721) ja pikkuvihan (1742–1743) aikana.

Sakari Topeliuksen romaanisarja Välskärin kertomuksia kertoo Peldanin vaiheista isonvihan aikana.

Gabriel Peldan oli suomalaista nimismies- ja sittemmin pappissukua, joka oli kotoisin Ilmajoen Peltoniemestä. Suvun varhaisin tunnettu jäsen on Lauri Laurinpoika Peltoniemi, joka oli tilan isäntä 1500-luvun alulla. Hänen pojastaan tuli Ilmajoen nimismies 1500-luvun puolivälissä, ja Peltoniemen isännät hoitivat tointa kuuden sukupolven ajan. Ensimmäinen pappissäätyyn noussut peltoniemeläinen oli Jakob Peldanus, – Gabriel Peldanin isoisän isä, – jonka hänen isänsä Paavali Matinpoika lähetti kouluntielle 1600-luvun alussa. Myös nimismiehen toimi säilyi suvussa; sen omaksui Jakobin veli. Gabriel Peldanin isoisän isä, isoisä ja isoisän veli olivat paimentaneet Ilmajoen seurakuntaa yhtäjaksoisesti 75 vuotta (1632–1699).

Peldanin vanhemmat olivat Ilmajoen kappalainen Henrik Peldan(us) ja Helena Alft(h)an(us), Isonkyrön kirkkoherran Israel Alfthanin ja Helena Frisiuksen tytär. Perheessä oli ainakin neljä poikaa ja yksi tytär. Gabriel oli lapsikatraan esikoinen ja hänen sisaruksensa ikäjärjestyksessä Israel, Jakob, Margaretha ja Isak Peldan. Israel toimi erilaisissa opetustehtävissä ja taisteli veljensä kanssa isonvihan aikana; Jakob taas antautui sotilasuralle. Margaretha naitettiin Kurikan kappalaiselle; Iisakki toimi opettajana ja eteni Lapväärtin kirkkoherraksi. Peldan varttui Ilmajoen Peuralassa, jossa hänen perheensä asusti.

Peldan sai ensin yksityisopetusta ja kävi sitten Vaasan triviaalikoulua. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1706 Turkuun, jossa heti joutui Johan Gezelius nuoremman ympärille kehittyneen varhaisen suomalais-kansallisen ajattelijaklikin vaikutuspiiriin. Stipendin saadakseen Peldan piti vuonna 1707 puheen kotimaakunnastaan Pohjanmaasta. Se käsitteli todennäköisesti alueen historiaa, sillä Peldan kertoo Uppsalassa opiskellessaan täydentäneensä sen Ostrobothnia Antiqua -nimiseksi yleisesitykseksi. Peldan paranteli sitä vielä myöhemminkin. Teosta ei kuitenkaan ole painettu, ja ainakin Cederbergin aikana oli epävarmaa, oliko sitä säilynyt käsikirjoituksena. On kerrottu, että Peldania kehotettiin opintojensa alkutaipaleella ryhtymään lääkäriksi, mutta tämä seurasi mieluummin isiensä jälkiä teologian opinnoissa. Peldan opiskeli myös historiaa ja kieltentutkimusta.

Pohjalaiset ylioppilaat opiskelivat 1700-luvun alussa mielellään Uppsalassa, koska kulkuyhteydet olivat sinne rannikolta paremmat kuin Turkuun. Gabriel Peldankin lähti Israel-veljensä kanssa lahden toiselle puolelle muutamaksi vuodeksi ja kirjoittautui Uppsalan yliopistoon 7. syyskuuta 1708.

Peldan palasi Uppsalasta Turun akatemiaan 1712 ja pyrki seuraavana vuonna Turun yliopiston varasihteeriksi, muttei tullut valituksi. Tässä yhteydessä akatemian konsistorin jäsenet kehuivat Peldanin edistyneen opinnoissaan kiitettävästi: erään jäsenen mukaan hänellä oli ikäänsä nähden tavaton oppineisuus (ruots. nästan ogemen lärdom). 1713 Peldanista tuli Pohjalaisen osakunnan kuraattori, ja hänen on väitetty laatineen opiskelijoille oppaan Via brevissima ad solidam sapientiam. Myöhempi historiantutkimus on kyseenalaistanut tiedon. Cederberg epäilee kronikoitsijoiden viittaavan uumajalaisen kirkkoherran Nils Nilsson Grubbin samannimiseen kirjaseen, joka Turussa mahdollisesti oli luettavana.

Suuressa pohjan sodassa silloinen maisteri Peldan pakeni venäläisiä Turusta vuonna 1713 ja perusti veljensä Israelin kanssa muutaman sadan hengen pohjalaisen talonpoikaisjoukon, jota he komensivat sissisodassa venäläisiä vastaan. Vapaajoukko kykeni torjumaan joitain venäläisten tiedusteluretkiä. Se toimitti eräänlaisen etuvahdin virkaa, kunnes venäläiset tulivat Hämeenkankaan yli helmikuussa 1714. Tätä seurasi karoliineille tappiollinen Napuen taistelu (1714), johon Peldan osallistui nostoväkensä kanssa ja pakeni taistelutantereelta armeijan jäänteiden mukana Ouluun. Hän etsiytyi salaa takaisin Ilmajoelle, mutta oli jäädä vihollisen käsiin ja pelastui karkaamalla metsään. Peldan piilotteli Ruoveden seudulla ja opetti kirkkoherra Mennanderin poikia Pirkkalan pappilassa, kunnes vuonna 1716 lähti maanpakoon sukulaistensa luo Ångermanlandiin. Alkuvuodesta 1717 Peldan matkasi Uumajasta Tornioon tapaamaan isällistä ystäväänsä, Ilmajoen kirkkoherraa Bartholdus Vhaëlia. Vhaël oli myös maanpaossa, ja hänen on sanottu toimineen Kainuun pitäjän pappina. Tammikuun 16. päivänä venäläinen partiokunta vangitsi heidät Ylitornion Hietaniemen kappelissa ja kuljetti talvipakkasessa vankeuteen Turkuun.

Vieraan palveluksessa

Peldan määrättiin ensin Turun katedraalikoulun opettajaksi ja kesällä vasten tahtoaan laamanni Otto Johan von Tiesenhausenin sihteeriksi Vaasaan. Isonvihan aikaisessa siviilihallinnossa läntisen Suomen kattanut Turun kenraalikuvernöörikunta oli jaettu viiteen laamannikuntaan. Laamannikuntaa johti venäläisten nimittämä niin sanottu laamanni, jonka työnkuva ja virka-asema vastasivat kuitenkin ennemmin maaherraa. Laamannit olivat etupäässä baltiansaksalaisia, kuten von Tiesenhausenkin. Hänen sukulaisensa oli Porvoon laamannina.

Peldania kuitenkin epäiltiin yhteyksistä pappeihin, joita syytettiin venäläisiä vastaan vehkeilemisestä, minkä seurauksena Peldan, hänen isänsä ja kirkkoherra Vhael pidätettiin ja vietiin vankeuteen Turkuun. Peldan vapautettiin syytteistä ja palautettiin toimeensa. Kun Peldan oli valittanut uuden esimiehensä Schmiedefeldtin kitsauden haittaavan työtään, siirrettiin hänet Turkuun 1719. Siellä hän palveli sihteerinä kreivi Gustav Otto Douglasia, joka oli nimitetty kenraalikuvernööriksi johtamaan Suomen siviilihallintoa 1717. Peldan edisti toimissaan suomalaisten etua muun muassa pyrkimällä ylläpitämään opetusta Turun katedraalikoulussa. Hän oli myös Douglasin seuraajan V. A. Stackelbergin sihteeri aina Uudenkaupungin rauhan (1721) solmimiseen asti. Rauhan jälkeen venäläishallinnon virkamiehet eivät voineet jatkaa toimissaan, ja keskuskansliassa työskennelleet siirtyivät Douglasin kutsusta ensin Helsinkiin ja sieltä Pietariin selvittämään tilejä. Peldan palasi Ilmajoelle Suomeen vasta helmikuussa 1722.

Vuonna 1721 Peldan kirjoitti, taiteilijanimellä Henriciades Πανϰαϰομοιϱελος (suom. Henrikinpoika Ylenkovaonninen), lyhyen latinankielisen Suomen historian De fatis et antiqvitatibus Fenniæ. Tähän hänet käski Suomen sotilashallintoa johtanut kenraali-ruhtinas Mihail Golitsyn. Kirjassaan Peldan valittaa kirjallisen lähdemateriaalin puutetta ja kahdeksanvuotista eroaan opinnoista. Teoksen alkuosa on säilynyt ja sittemmin julkaistu.

Sodan jälkeen: valtiopäiväsihteeri, rehtori, kirkkoherra

Palattuaan Pietarista 1722 Peldan päätti ryhtyä papin uralle ja oli ensin rovasti Vhaëlin apulaisena Vaasassa, mutta lähti 1723 Pohjanmaan maaherran von Essenin valtiopäiväsihteeriksi Tukholmaan. Peldania oli alettu arvostaa suomalaisten keskuudessa miehityksen aikana, mihin hän itse viittaa ansioluettelossaan ja mikä vaikutti von Essenin sihteerivalintaan. Komennus lienee miellyttänyt Peldania, sillä Bartholdus Vhaël edusti Pohjanmaan papistoa samoilla valtiopäivillä. Vhaël kuitenkin kuoli valtiopäivien alkutaipaleella tammikuussa 1723.

Rovasti Vhaëlin kuoltua Ilmajoki oli vailla kirkkoherraa ja suuri joukko pitäjän miehiä anoi Peldanin nimittämistä. Turun tuomiokapituli ei kuitenkaan halunnut tätä ja viivytti mielenosoituksellisesti vastaustaan. Seurauksena oli, että talonpoikaissäädyn edustaja, Ilmajoelta kotoisin ollut majatalon isäntä Johan Birling otti asian esille valtiopäivillä. Säädyt vaativat lausuntoa Turun piispalta Herman Witteltä, mutta tuomiokapituli sai tahtonsa läpi. Virkaan nimitettiin Anders Mennander, joka oli Peldania vanhempi ja pappina ansioituneempi.

Peldan oli Vaasan triviaalikoulun rehtori vuosina 1725–1735 ja vihittiin papiksi Turun hiippakunnan Kristiinankaupungissa 13. maaliskuuta 1732. Hän oli Ilmajoen kirkkoherra vuodesta 1735 kuolemaansa asti.

Gabriel Peldan on ensimmäinen suomalainen pappi, jonka varmasti tiedetään järjestäneen ensimmäiselle ehtoolliselleen valmistautuvien opetuksen koulumuotoiseksi. Tämä tapahtui samana vuonna, jona hänestä tuli Ilmajoen kirkkoherra (1735). Peldan käytti itsekin opetuksesta rippikoulun nimeä.

Rippikoulu kehittyi Turun hiippakunnassa 1730-luvun paikkeilla. Aiemmin opetus oli keskittynyt yleisiin kuulusteluihin. Peldanin rippikouluun ilmoittautuneiden oli ensin käytävä lukkarinkoulu, jotta voivat osoittaa valmiutensa uskonnolliseen opetukseen. Nuoria harjoitettiin pappilassa viikon ajan – Peldan esitti kirkonkokouksessa jatkavansa opetusta keväällä joitain viikkoja. Seuraavina vuosina rippikoulun läpäisseet alettiin päästää ehtoolliselle yhdessä ryhmässä jossakin sunnuntaijumalanpalveluksessa.

Peldan suhtautui venäläisiin sovinnollisesti, kun nämä seuraavan kerran miehittivät Suomen hattujen sodassa (1741–1743). Ilmajoen kirkkoherra oli mielipidevaikuttaja, joka sai nopeasti pohjalaiset virkaveljensä omaksumaan lähes matelevan asenteen.

Kun Pohjanmaan maaherra Gustaf Creutz oli paennut vähin äänin läänistään, papisto yritti hoitaa alueen asioita ja ottaa tilanteen haltuun. Armeijan pääjoukon antauduttua Helsingissä 24. elokuuta 1742 pohjalaiset päättivät koota lähetystön, joka matkustaisi Helsinkiin ja esittelisi sotamarsalkka Peter de Lacylle läänin köyhyyttä ja kyvyttömyyttä muonittaa vihollisjoukkoja. Lähetystön puheenjohtajaksi nimitettiin venäjänkielentaitoinen Gabriel Peldan, ja siihen kuuluivat myös Laihian kappalainen Israel Reinius, kruununvouti (Laihian nimismies) Samuel Schöring, Kristiinankaupungin rahastonhoitaja Olof Calén ja muutama talonpoika. 8. syyskuuta (12. syyskuuta) 1742 se tapasi Pirkkalan pitäjän Harjun kylän kappelissa kenraalimajuri Kristian Theofilus von Kindermanin, jonka kanssa päästiin sopimukseen Pohjanmaan majoitusrasituksen lieventämisestä. Käytännössä tämä tarkoitti, että von Kinderman käski kahden rykmentin vetäytyä takaisinpäin. Kenraali käski lähetystön palaamaan ja kutsumaan maakunnan säädyt koolle. Mukana seurasi myös kehotus asukkaille käyttää valkoista lippua, kun husaarit ratsastaisivat maakuntaan. Kun von Kinderman saapui Vaasaan, kenraali majoitettiin rahastonhoitaja Chronanderin taloon ja häntä kohdeltiin ylenpalttisen ystävällisesti.

Peldanin tiedetään osallistuneen sodanaikaisille Vaasan maapäiville.

Gabriel Peldan vaikutti virassaan vielä seitsemän vuotta sodan jälkeen. Hän oli yleisesti arvostettu ja pidetty hahmo kotipaikkakunnallaan. Peldan kuoli halvaukseen 5. marraskuuta 1750.

Gabriel Peldan oli naimisissa Magdalena Mollinin (kuoli 1777) kanssa. Aviopari vihittiin Mustasaaressa 29. kesäkuuta 1725. He saivat kahdeksan lasta, kaksi poikaa ja kuusi tytärtä, joista pojat ja kaksi tytärtä varttuivat aikuisikään. Jonas Peldanista tuli sittemmin Oulun ja Gabriel Henrik Peldanista Kokkolan pormestari. Salomon Hannelius, Gabriel Peldanin seuraaja Ilmajoen kirkkoherrana, oli myös tämän vävy. Hannelius nai Peldanin tyttären Magdalenan Ilmajoella 25. tammikuuta 1750.

Peldanin lapset[6]

• Margaretha Gabrielintytär Peldan (22. kesäkuuta 1726 Vaasa – 25. helmikuuta 1727 Vaasa)
• Jonas Gabrielinpoika Peldan (16. kesäkuuta 1728 Vaasa – 8. toukokuuta 1776 Oulu)
• Helena Sofia Gabrielintytär Peldan (29. syyskuuta 1729 Vaasa – 7. joulukuuta 1729 Vaasa)
• Gabriel Henrik Gabrielinpoika Peldan (22. huhtikuuta 1731 Vaasa – 11. helmikuuta 1793 Kokkola)
• Magdalena Gabrielintytär Peldan (29. kesäkuuta 1733 Vaasa – 29. syyskuuta 1792 Ilmajoki)
• Helena Gabrielintytär Peldan (18. kesäkuuta 1735 Ilmajoki – 5. elokuuta 1735 Ilmajoki)
• Maria Margaretha Gabrielintytär Peldan (19. lokakuuta 1738 Ilmajoki – 20. maaliskuuta 1740 Ilmajoki)
• Hedvig Elisabet Gabrielintytär Peldan (6. marraskuuta 1740 Ilmajoki – 20 maaliskuuta 1766 Ylistaro)

Sakari Topeliuksen Välskärin kertomusten kolmannessa osassa kerrotaan Peldanin taistelusta isonvihan aikana.

Gabriel Peldan on yksi Santeri Ivalon ja Kyösti Wilkunan isänmaallisen Suomalaisia sankareita -poikakirjansa toiseen osaan (1921) valitsemista merkkihenkilöistä. Hänelle on omistettu oma luku, "Isonvihan nuijamiehet". Siinä Ilmajoen pappilan harmaahapsinen, vanha rovasti kertoilee lapsilleen, Santeri Ivalon sepittämin sanoin, taistelustaan venäläisiä vastaan. Romaanissa Peldan haavoittuu kasakan luodista olkaan ja jää vangiksi taisteltuaan urhoollisesti, jotta talonpojat ehtivät karkuun metsän peittoon.

• Cederberg, A. R.: ”Gabriel Peldan – Pohjalainen pappismies, historiantutkija ja valtiollinen toimihenkilö”, Kyrönmaa V: Etelä-Pohjalaisen Osakunnan kotiseutujulkaisuja, s. 55–81.Helsinki: Etelä-Pohjalainen Osakunta, 1946.
• Cederberg, A. R.: Suomen historia vapaudenajalla I.Porvoo: WSOY, 1942.
• Alanen, Aulis J: Suomen historia vapaudenajalla.Porvoo: WSOY, 1963.
• Kerkkonen, M.: ”Peldan, Gabriel”, Kansallinen elämäkerrasto IV, s. 339–340. Toim. Kaarlo Blomstedt, Gabriel Rein et al.Porvoo: WSOY, 1932.
• Koskinen, Yrjö: ”Peldán, Gabriel”, Biografinen nimikirja, s. 533–534. Toim. J. R. Aspelin, Sv. G. Elmgren et al.Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1879–83.
• Kotivuori, Yrjö: Gabriel Peldan Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopisto.Viitattu 13.5.2010.
• Virrankoski, Pentti: ”Peldan, Gabriel (1690–1750)”, Suomen kansallisbiografia 7.Helsinki: SKS, 2006.Artikkelin verkkoversio(viitattu 26.8.2010).
• Santeri Ivalo, Kyösti Wilkuna: ”Isonvihan nuijamiehet”, Suomalaisia sankareita II, s. 151–162.Helsinki, Porvoo: WSOY, 1956.
• Topelius, Zacharias: ”Välskärin VIII. kertomus: Pakolainen”, Välskärin kertomuksia III, s. 115–209. Suomentanut Juhani Aho.Porvoo: Werner Söderström, 1896.Välskärin kahdeksas kertomus. Pakolainen.(viitattu 8.8.2010).

Viitteet

Huomautukset

1. ↑ Kerkkonen 1932 kertoo yliopiston opettajan kehottaneen Peldania lääkärin ammattiin ja äidin neuvoneen poikaansa lopullisessa päätöksessä.
2. ↑ Cederberg 1946 s. 60 alaviitteessä: "Peldanin kirjeiden esisanassa (S. M. M. Y. Aikak. VI. s. 149) [Suomen muinaismuistoyhdistys 1883] lausutaan arvelu olettamuksen muodossa; Kansall. elämäkerraston IV osassa, s. 339 [Kerkkonen 1932], on väite muuttunut varmuudeksi. – Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmassa on kappale Nils Grubbin ohjekirjaa; sitä on ilmeisesti aikanaan käytetty Suomessa."
3. ↑ Tämän vuoksi Peldania nimitetään eri lähteissä niin läänin- kuin laamanninsihteeriksi ja Tiesenhausenia Pohjanmaan maaherraksikin (kuten Cederberg tekee 1946, s. 65).
4. ↑ Cederbergillä 1946 virheellisesti Robert Wilhelm von Essen, s. 70.
5. ↑ Cederbergin ja Koskisen mukaan, Cederberg 1942 s. 366 ja Koskinen s. 534.

• Kyösti Väänänen: Peldanus, Gabriel Jacobi (1630–1699) Turun hiippakunnan paimenmuisto -verkkojulkaisu.2011. Helsinki:Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.