Erkki Reijonen

Emil Erkki Reijonen (18. toukokuuta 1869 Nurmes – 4. toukokuuta 1940) oli suomalainen toimittaja, toimitusjohtaja ja lähettiläs.

Reijosen vanhemmat olivat maakauppias, maanviljelijä Heikki Wille Reijonen ja hänen toinen vaimonsa Kaisa Liisa Sopala. Hänen vanhempi veljensä oli kirjailija Juho Reijonen. Reijonen pääsi ylioppilaaksi 1886 Jyväskylän lyseosta ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1891. Suomen kieltä opiskellut Reijonen teki opiskeluvuosinaan kansatieteellisen aineiston keruumatkan 1888 Vienan Karjalaan ja vuonna 1889 hän julkaisi äänneopillisen tutkimuksen Nurmeksen murteesta.

Reijonen toimi vastaperustetun Päivälehden aputoimittajana ja toimittajana 1891–1898. Hän käänsi venäläisten sanomalehtien artikkeleja suomeksi, teki muitakin käännöstöitä ja toimi lehden selostajana säätyvaltiopäivien aatelis- ja porvarissäätyjen istunnoissa. Vuosina 1894–1898 Reijonen toimi myös Päivälehden taloudenhoitajana ja hän onnistui saamaan tappiota tuottanut lehti voitolliseksi vuoteen 1897 mennessä.

Reijosen toimittajan ura päättyi toukokuussa 1898 kun hän siirtyi Kansallis-Osake-Pankin Tampereen-konttorin apulaisjohtajaksi. Reijonen oli järjestämässä vuoden 1899 helmikuun manifestia vastustaneen suuren adressin nimienkeräystä Tampereen seudulla. Reijonen erosi pankinjohtajan tehtävästään joulukuussa 1899 ja siirtyi joksikin aikaa Parikkalaan paperitehdasta rakentaneen Atlas-yhtiön rahastonhoitajaksi. Hän palasi jo huhtikuussa 1900 takaisin Tampereelle ja toimi sitten Tampereen Puuvillateollisuus Oy:n pääkirjanpitäjänä ja rahastonhoitajana 1900–1916.

Reijonen oli 1900-luvun alussa mukana nuorsuomalaisen puolueen toiminnassa. Hän oli Tampereen seudun kagaalin puheenjohtajana ja rahastonhoitajana ja osallistui maanalaisen kirjallisuuden levittämiseen sekä oli mukana organisoimassa lakkoja vuoden 1901 asevelvollisuuslain mukaisia kutsuntoja vastaan. Reijonen kuului Tampereen kaupunginvaltuustoon vuodesta 1903 ja osallistui säätyvaltiopäiville porvariston jäsenenä 1905–1906. Marraskuun 1905 suurlakon alkaessa Reijonen valittiin Tampereen kaupungin järjestystä valvovaan komiteaan ja hän kuului myös tamperelaisten kolmimiehiseen lähetystöön joka matkusti 5. marraskuuta Helsinkiin. Suurlakon jälkeen Reijonen oli mukana ylimääräisillä säätyvaltiopäivillä porvariston edustajana. Talvella 1906 Reijonen oli vironkielen taitoisena tulkkina mukana Tampereella useita ihmisiä surmanneen latvialaisen Jan Tshokken piirittämisessä ja myöhemmin kuulustelussa. Tässä yhteydessä pääsi leviämään perätön huhu jonka mukaan Reijonen olisi kehottanut Tampereen raatihuoneella riehunutta Tshokkea jatkamaan ammuskelua ja olemaan antautumatta.

Reijosen ura politiikan parissa päättyi vuoden 1905–1906 valtiopäivien jälkeen ja hän jatkoi entisessä työssään. Reijonen muutti 1916 Kuopioon ja toimi puolen vuoden ajan Minna Canthin perillisten toimitusjohtajana. Vuonna 1917 Reijosesta tuli Itä-Suomen Kutomo Oy:n toimitusjohtaja. Tämä yritys oli perustamassa puuvillatehdasta Savonlinnaan ja Reijonen sijoitti myös omia säästöjään siihen. Reijonen joutui käyttämään aikansa taloudellisissa vaikeuksissa olleen yrityksen pystyssäpitämiseen. Suomen sisällissotaan Reijonen ei osallistunut mutta hän kuului Savonlinnan suojeluskuntaan ja tuki sitä taloudellisesti. Vuonna 1919 Reijonen joutui lähtemään Itä-Suomen Kutomo Oy:n palveluksessa kun yhtiö oli jo lähes suoritustilassa. Reijonen menetti myös yhtiöön sijoittamansa säästöt. Hän oli vähän aikaa Jyväskylässä Joh. Parviainen Oy:n palveluksessa mutta pääsi sitten ystävänsä Eero Erkon avustuksella ulkoministeriön palvelukseen. Reijonen nimitettiin 19. syyskuuta 1919 Suomen va. edustajaksi Tallinnaan. Reijosen nimitykseen vaikutti se että hän tunsi entuudestaan Viron oloja ja historiaa sekä osasi viron kieltä. Muita tekijöitä olivat Reijosen aiempi toimittajatausta ja se että hän kuului samaan puolueeseen kuin silloinen ulkoministeri Rudolf Holsti.

Reijonen oli Suomen Viron asiainhoitajana 1920–1921 ja täysivaltaisena lähettiläänä 1921–1923. Reijonen toimi myös Suomen Latvian lähettiläänä vuodesta 1922. Alkuvaiheessa Reijosta työllisti Virossa vuonna 1919 toimeenpantu agraarilaki jonka nojalla Viron suurtilat pakkolunastettiin ja jaettiin pientiloiksi. Pakkolunastettujen suurtilojen joukossa oli myös paljon suomalaisten omistuksessa olleita tiloja ja Reijonen yrittikin, tosin huonolla menestyksellä, ajaa suomalaisten maanomistajien etuja. Lähettiläsuransa loppuvaiheissa Reijonen alkoi tuntea olevansa persona non grata Virossa ja hän alkoikin etsiä uutta työpaikkaa Suomesta joko talouselämän tai valtionhallinnon palveluksesta. Myös Reijosen tukijana toiminut ulkoministeri Holsti oli joutunut eroamaan toukokuussa 1922. Holstin oli katsottu ylittäneen valtuutensa kun hän allekirjoitti maaliskuussa 1922 Varsovassa pidetyssä reunavaltioiden kongressissa viisivuotisen poliittisen sopimuksen Viron, Latvan ja Puolan kanssa.

Reijonen jätti lopulta eroanomuksen tammikuussa 1923 saatuaan lupauksen ulkoministeriön arkistopäällikön virasta. Reijonen oli ulkoministeriön arkistopäällikkönä vuodesta 1923 ja jäi tästä tehtävästä eläkkeelle 1936. Reijonen suomensi vielä 1930-luvulla virolaisen kirjailijan A. H. Tammsaaren 5-osaisen romaanisarjan Totuus ja oikeus ensimmäisen ja viidennen osan.

Erkki Reijonen oli naimisissa vuodesta 1896 Lyyli Westerlundin kanssa. Heillä oli neljä lasta, joista yksi oli kirjailija Tuuli Reijonen.

• Nurmeksen murteesta : äänne- ja muoto-opillinen tutkimus-koe. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1892, 1893
• Muisteloita Päivälehden ensi vuosikymmeneltä. Teoksessa Päivälehden muisto 1889–1929. Helsingin Sanomat 1929

• Erkki Reijosen elämäkerta Kansallisbiografiassa

• Heli Loikkanen: Harmaa eminenssi - Erkki Reijosen poliittinen toiminta Suomen historian murrosvuosina 1891–1923. Suomen historian pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopiston historian laitos heinäkuu 1999