Ekaterina Shcherbakova
Quick Facts
Biography
Jekaterina Štšerbakova (ven. Екатерина Щербакова, s. 22. syyskuuta 1997 Pietari) on venäläinen karateka. Hän on kaksinkertainen Kyokushinin Euroopan-mestari.
Kilpaura
Štšerbakova saavutti 2014 nuorten tasolla EM-pronssia 16–17-vuotiaiden tyttöjen keskisarjassa.
Štšerbakova sijoittui huhtikuussa 2017 Tokion MM-kisojen neljänneksi hävittyään raskaansarjan pronssiottelussa Maria Jaskolle. Lokakuussa Štšerbakova voitti raskaansarjan pronssia Venäjän mestaruuskisoissa.
Štšerbakova palkittiin maaliskuussa 2019 parhaasta taisteluhengestä Venäjän Cupissa. Hän sijoittui turnauksessa neljänneksi hävittyään raskaansarjan pronssiottelun. Lokakuussa Štšerbakova saavutti hopeaa All-Russian turnauksessa hävittyään loppuottelussa Jelizaveta Krivošlykovalle. Joulukuussa Štšerbakova kohtasi toistamiseen Krivošlykovan loppuottelussa. Tällä kertaa hän voitti Krivošlykovan ja saavutti avoimensarjan Euroopan-mestaruuden Valko-Venäjällä.
Štšerbakova saavutti maaliskuussa 2021 ensimmäisen Venäjän mestaruutensa naisten raskaassasarjassa voitettuaan loppuottelussa Julia Markovan. Huhtikuussa hän oli mukana Valko-Venäjän Openissa, jossa Štšerbakova eteni loppuotteluun saakka. Hän jäi hopealla hävittyään Elizaveta Zabelinalle. Marraskuussa Štšerbakova puolestaan onnistui voittamaan ensimmäisen raskaansarjan Euroopan mestaruuden Puolassa. Hän voitti avauskierroksellaan Katarzyna Gajdan, jonka myötä Štšerbakova eteni loppuotteluun. Hän saavutti mestaruuden voitettuaan Karolina Barylakin.
Maaliskuussa 2022 Štšerbakova saavutti pronssia Venäjän Cupissa. Toukokuussa hän saavutti All-Russian turnauksessa hopeaa hävittyään loppuottelussa Valeria Kolesnikovalle. Joulukuussa pidettiin toinen Venäjän cup, joka käytiin avoimessa painoluokassa. Štšerbakova sijoittui turnauksessa neljänneksi hävittyään pronssiottelun Jekaterina Karpovalle.
Marraskuussa 2023 hän oli mukana MM-kilpailuissa. Štšerbakova eteni suoraan toiselle kierrokselle, jossa hän hävisi Otono Yamazakille.
Lähteet
- ↑ Печать Viitattu 25.12.2019
- ↑ Результаты Первенства Европы по киокушинкай среди девушек superkarate.ru 22.5.2014 Viitattu 20.1.2020 (venäjäksi)
- ↑ Результаты чемпионата мира среди женщин по киокушин карате (IKO) kyokushinkarate.news 8.12.2019 Viitattu 25.12.2019 (venäjäksi)
- ↑ Результаты чемпионата России по киокушин карате (IKO) kyokushinkarate.news 16.4.2017 Viitattu 25.12.2019 (venäjäksi)
- ↑ Результаты Кубка России 2019 по киокушин карате (IKO) kyokushinkarate.news 10.3.2019 Viitattu 25.12.2019 (venäjäksi)
- ↑ Женские бои за 3 место. Кубок России 2019 по киокушинкай superkarate.ru 20.3.2019 Viitattu 20.1.2020 (venäjäksi)
- ↑ Результаты всероссийских соревнований «Медный всадник» 2019 superkarate.ru 27.10.2019 Viitattu 20.1.2020 (venäjäksi)
- ↑ Результаты 18-го абсолютного чемпионата Европы по киокушин карате (IKO) kyokushinkarate.news 8.12.2019 Viitattu 25.12.2019 (venäjäksi)
- ↑ Результаты Чемпионата России 2021 по киокушинкай (киокусинкай) superkarate.ru 28.3.2021 Viitattu 9.4.2021 (venäjäksi)
- ↑ Результаты международных соревнований Belarus Open Cup 2021 по киокушинкай superkarate.ru 18.4.2021 Viitattu 2.1.2022 (venäjäksi)
- ↑ EC2021 DrabinkiKumite Viitattu 15.11.2021 (englanniksi)
- ↑ Результаты 34-го Чемпионата Европы по киокушинкай superkarate.ru 14.11.2021 Viitattu 15.11.2021 (venäjäksi)
- ↑ Результаты Кубка России по киокушинкай 2022 (IKO) superkarate.ru 6.3.2022 Viitattu 7.3.2022 (venäjäksi)
- ↑ Результаты Всероссийских соревнований и Кубка АКР среди ветеранов 2022 superkarate.ru 29.5.2022 Viitattu 31.7.2022 (venäjäksi)
- ↑ Результаты Кубка России 2022 по киокушинкай в абсолютной категории и тамэшивари rnfkk.ru 18.12.2022 vIITATTU 21.12.2022 (venäjäksi)
- ↑ Пули 13-го Чемпионата мира в абсолютной категории IKO superkarate.ru 6.10.2023 Viitattu 18.11.2023 (venäjäksi)
2000-luku: 2002: Agnieszka Sypień2003: Agnieszka Sypień 2004: Agnieszka Sypień 2005: Magdalena Wojcik 2007: Danaila Cherneva 2008: Agnieszka Sypień 2009: Agnieszka Sypień | 2010-luku: 2013: Julija Pinegina2014: Maryja Bila 2015: Marianna Krashakova 2016: Anastasija Hripunova 2017: Jelizaveta Ivanova 2018: Ksenija Zasorina 2019: Jekaterina Štšerbakova |
1990-luku: 1996: Gabriella Vid1997: Gabriella Vid 1998: Gabriella Vid 1999: Adriana Bienkowska | 2000-vuosikymmen: 2000: Agnieszka Sypien2001: Christina Nielsen 2002: Agnieszka Sypien 2003: Agnieszka Sypien 2004: Agnieszka Sypien 2005: Agnieszka Sypien 2006: Anna Kopyrina 2007: Agnieszka Sypien 2008: Agnieszka Sypien 2009: Danaila Cherneva | 2010-luku: 2010: Agnieszka Sypien2011: Agnieszka Sypien 2012: Anna Kacynska 2013: Uljana Grebenštšikova 2014: Uljana Grebenštšikova 2015: Uljana Grebenštšikova 2016: Uljana Grebenštšikova 2017: Uljana Grebenštšikova 2018: Uljana Grebenštšikova 2019: Maria Jasko | 2020-luku: 2021: Jekaterina Štšerbakova2022: Aleksandra Matysiak |