Eeva-Liisa Inkeroinen
Quick Facts
Biography
Eeva-Liisa Inkeroinen (s. 30. tammikuuta 1963 Helsinki) on suomalainen työmarkkinajuristi, joka on vuodesta 2012 toiminut Teknologiateollisuus ry:n johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.
Tammikussa 2018 Teknologiateollisuus tiedotti Inkeroisen jättävän tehtävänsä järjestössä kesäkuun lopussa.
Inkeroinen valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1987. Hän aloitti työmarkkinajärjestöuransa Liiketyönantajain keskusliitossa, nykyisessä Palvelutyönantajat ry:ssä. Hänet nimitettiin vuonna 1994 Palvelutyönantajien johtajaksi ja toimitusjohtaja Arto Ojalan varahenkilöksi. Vuosina 2008–2012 Inkeroinen työskenteli Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtajana vastuullaan muun muassa työehtosopimustoiminnan koordinointi ja työelämän kehittäminen.
Inkeroinen on päätyönsä ohella hoitanut hallitustehtäviä EK-Tieto Oy:ssä vuodesta 2006, Eläke-Tapiolassa vuodesta 2004, Veronmaksajain Keskusliitossa vuodesta 2003 sekä Työsuhdejuristit Oy:ssä vuodesta 1995.
Lähteet
- ↑ [Eeva-Liisa Inkeroinen], Taloussanomat 29.11.2002. Viitattu 21.1.2014.
- ↑ Eeva-Liisa Inkeroinen Teknologiateollisuuden johtajaksi, Teknologiateollisuus ry 7.6.2012. Viitattu 21.1.2014.
- ↑ Eeva-Liisa Inkeroinen jättää Teknologiateollisuuden kesäkuussa - "Työurani seuraava vaihe ei vielä ole tiedossa”
- ↑ Riikka Uosukainen: Eteläranta sinipunan syleilyssä, Yle Uutiset 15.5.2012. Viitattu 21.1.2014.
- ↑ Eeva-Liisa Inkeroinen, s. 1963, LähiTapiola. Viitattu 21.1.2014.