Basil Zelentsov

Pyhä piispa Vasili, oikea nimi Vasili Ivanovits Zelentsov (ven. Василий Ива́нович Зеленцо́в) (4. huhtikuuta 1870 Rjazanin lääni, Venäjän keisarikunta – 7. helmikuuta 1930 Moskova, Neuvostoliitto) oli venäläinen ortodoksipappi, joka toimi Venäjän ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen jäsenenä ja Prilukan piispana. Hänet teloitettiin vuonna 1930. Ortodoksinen kirkko kunnioittaa häntä pyhänä.

Nuoruus ja toiminta maallikkona

Vasili Zelentsov syntyi Zimarovon kylässä Rjazanin kuvernementissa vuonna 1870 rovastin perheeseen. Hän suoritti yliopistossa oikeustieteen tutkinnon ja Pietarin Hengellisessä akatemiassa teologian tutkinnon. Tämän jälkeen hän toimi opettajana Jekaterinoslavin pappisseminaarissa ja Jekaterinoslavin hiippakunnan sisälähetystyöntekijänä. Hän oli Venäjän ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen jäsenenä vuosien 1917–1918 aikana. Hän toimi kirkolliskokouksessa Rjazanin hiippakunnan maallikkoedustajana. Näihin aikoihin kirkko otti voimakkaasti kantaa niin sanottuihin nimenpalvojiin, onomatodokseihin. Kirkon pyhä synodi oli antanut asetuksen, joka tuomitsi nämä. Zelentsov itse kirjoitti tästä asetuksesta, että se antaa perussäännön siitä, kuinka nimenpalvojat voidaan ottaa takaisin kirkon yhteyteen ja sakramenttien osallisuuteen vain siinä tapauksessa, että he hylkäävät liikkeensä väärän opetuksen sekä todistavat uskollisuutensa kirkon opille ja kirkon auktoriteetille. Hän siis kannatti jyrkkää linjaa kyseistä liikettä kohtaan.

Toiminta pappina

Venäjän vallankumouksen jälkeen Zelentsov siirtyi Pultavaan ja ystävystyi Pultavan arkkipiispan Teofanes Pultavalaisen kanssa. Tämä teki Zelentsovista Pultavan hiippakunnan sisälähetystyöntekijän. Zelentsov oli tuolloin edelleen naimaton maallikko. Vuonna 1919 Teofanes vihki Zelentsovin papiksi. Vuodesta 1920 alkaen hän oli ensin Pultavan Pyhän Kolminaisuuden seurakunnan toisena pappina ja sen jälkeen johtava pappi. Hänen saarnansa vaikuttivat osaltaan siihen, että hänen jumalanpalveluksissaan kävi runsaasti väkeä, ja jopa toisten kirkkokuntien jäsenet tulivat kuuntelemaan häntä. Hänellä ei sanota olleen mitään erityisiä retorisia taitoja, mutta siitä huolimatta kuulijat keskittyivät voimakkaasti hänen saarnoihinsa ja yrittivät keskittyä joka sanaan ja niiden sisäiseen merkitykseen. Tämän erikoisen suuren vaikutuksen sanotaan johtuneen hänen rajattomasta uskostaan Jumalan kaitselmukseen ja hänen omistautumisestaan Jumalalle ja tämän tahdolle, joka pyrki unohtamaan kaiken maallisen. Tämän sanotaan näkyneen erityisesti jumalanpalvelusten rukouksissa, joihin Zelentsov keskittyi siinä määrin, ettei huomannut ketään tai mitään. Hän opetti seurakuntalaisiaankin rukoilemaan niin, etteivät he huomaisi ajan kulua eivätkä ketään ympärillään niin, että jumalanpalveluksen jälkeen he heräisivät ikään kuin siunatusta unesta.

Zelentsov otti kirkossaan käytännöksi kansan yhteislaulun ja järjesti sunnuntaisin hengellisiä keskustelutilaisuuksia. Hän auttoi köyhiä ja otti huollettavakseen neljä orpolasta. Köyhien avustamisessa hänen kerrotaan vierailleen väsymättä eri puolilla kaupunkia, eikä hän tehnyt eroa kansallisuuden tai uskonnon perusteella, vaan monet köyhät baptistit, katolilaiset ja juutalaiset saivat apua häneltä. Hän kävi myös keskusteluja ja väittelyitä toisuskoisten ja ateistien kanssa pyrkien vakuuttamaan nämä ortodoksisen uskon oikeellisuudesta. 1920-luvun alussa hän perusti kristillisen nuorisoseuran, jonka oli tarkoitus toimia vastapainona kommunistiselle nuorisojärjestö Komsomolille.

Zelentsov vastusti julkisesti kirkkoihin kohdistuvaa ryöstelyä. 1922 viranomaiset alkoivat takavarikoida kirkon arvoesineitä perustellen asiaa Volgan alueen nälänhädällä. Omaisuutta ei välttämättä käytetty nälänhädän torjumiseen, vaan se meni kommunistisen hallinnon omaan käyttöön. Zelentsov vastusti omaisuuden viemistä ja ilmoitti, että hän ja hänen seurakuntalaisensa antaisivat mielellään tarvitseville leipää, ja kysyi, kuinka paljon sitä tarvitaan. Hän lupasi antaa leipää kaksinkertaisesti sen määrän, mitä tarvitaan, kunhan kirkot jätetään rauhaan. Se ei kuitenkaan viranomaisille käynyt, vaan Vasili vangittiin poliittisesta rikoksesta syytettynä. Hän jatkoi vankilassa saarnaamistaan, mistä syystä hänet siirrettiin yhteissellistä eristyksiin. Oikeudenkäynti järjestettiin kesällä 1922. Häntä syytettiin siitä, että hän kieltäytyi luovuttamasta kirkon arvoesineitä ja yllytti muita toimimaan samoin. Musiikkikoulussa, jossa oikeudenkäynti järjestettiin, sali oli täynnä ihmisiä ja sadat seurasivat oikeudenkäyntiä kadulta. Yleisö oli jakautunut Zelentsovin kannattajiin ja vastustajiin. Vastustajat huutelivat oikeudenkäynnin aikana pilkkasanoja, kun taas Zelentsovin tukijat olivat hiljaisia ja surumielisiä, jotkut naisista itkivät. Zelentsov oli pukeutunut vaatimattomaan kasukkaan risti kaulassa. Hänen pöydällään oli kaksi palavaa kynttilää, muutamia papereita sekä kirja, joka mahdollisesti oli Evankeliumikirja, jota hän luki tarkkaavaisesti oikeudenkäynnin taukojen aikana.

Oikeudenkäynnin syyttäjänä oli nuori kommunisti, jonka isä oli maasta paennut pappi. Syyttäjä käytti toistuvasti loukkaavia ilmaisuja, kuten "mustat korpit" puhuessaan papeista, ja vaati ankarinta mahdollista rangaistusta. Todistajana toiminut paikallisen GPU:n johtaja, latvialainen Linde, sanoi syytetylle: "Koska olet kultin palvelija ja neuvostovallan vihollinen ampuisin sinut mielihyvin, mutta myönnän kunnioittavani sinua lujana ja vakaumuksellisena miehenä..." Viimeisenä oikeudenkäyntipäivänä Zelentsov sai viimeisen puheenvuoron. Hän sanoi, että häntä vastaan oli niinä päivinä puhuttu paljon ja että hän voisi väittää vastaan moniin syytöksiin. Hän kertoi valmistaneensa pitkän puheen käsitelläkseen nämä asiat kohta kohdalta, mutta päättäneensä kuitenkin puhua lyhyesti. Sitten hän totesi olevansa uskollinen neuvostovallalle, sillä kuten kaikki muukin valta, se on tullut ylhäältä. Mutta mitä tulee kristilliseen uskoon, kirkkoihin ja ihmissieluihin, hän aikoo taistella viimeiseen hengenvetoon asti kaikkia niihin kohdistettuja hyökkäyksiä vastaan. Hän myös katsoi häpeälliseksi ja syntiseksi sen, mikäli hän ristiä kantavana Kristuksen soturina puolustaisi itseään henkilökohtaisesti, kun viholliset ovat tarttuneet aseisiin ja sotivat itse Kristusta vastaan. Hän ilmoitti hyväksyvänsä minkä tahansa rangaistuksen, jopa kuoleman, ja kantavansa sen lujana ja ilman pelkoa.

Jo puheen aikana oikeudenkäyntiä seurannut väkijoukko alkoi metelöidä yhä kiihkeämmin, osan vaatiessa Zelentsovia ammuttavaksi siihen paikkaan. Väittely ja puhe kävivät kiihkeinä myös tuomarin harkitessa tuomiotaan. Kun tuomio lopulta julistettiin, tuomarin ääni hukkui väkijoukon huutoihin, Zelentsovin kannattajien huutaessa muun muassa "kirotut murhaajat" sekä "Isä Vasili, siunaa meitä". Lopulta ilmoitettiin, että Zelentsov teloitetaan ampumalla. Tällöin hän teki ristinmerkin ja siunasi väkijoukkoa ja rauhoitteli näitä, kunnes hänet pian vietiin vankilaan.

Ihmisten anomukset saivat kuitenkin aikaan sen, että tuomio muutettiin viiden vuoden vankileirituomioksi. Kolmen vuoden vankeuden jälkeen Zelentsov armahdettiin. Hän otti mukaansa vankilasta erään siellä kuolleen naisvangin lapsen ja kasvatti tämän yhdessä neljän aiemmin huollettavaksi ottamansa lapsen kanssa. Vankeudesta vapauduttuaan hän kamppaili aktiivisesti kahta ukrainalaista separatistiryhmää vastaan. Zelentsov pyrki uutterasti osoittamaan näille sekä sen, että näitten kummankin toiminta oli vastoin kanoneita, että myös sen, että nämä toiminnallaan antavat bolsevikeille apuvälineen näiden taistellessa uskontoa vastaan. Hän yritti toistuvasti saada separatisteja julkiseen väittelyyn, mutta haastetta ei koskaan otettu vastaan. Pääasiassa Zelentsovin toiminnan ansiosta ukrainalaisen separatismin taantuminen alkoi juuri Pultavassa.

Zelentsov vihittiin syksyllä 1925 Prilukan apulaispiispaksi Pultavan hiippakuntaan. Seuraavana vuonna hänet pidätettiin Harkovissa. Viranomaiset eivät olleet uskaltaneet pidättää häntä Pultavassa, sillä heitä pelottivat Zelentsoville uskollisen työläisväestön reaktiot.

Vankeus ja kuolema

Piispa Vasili joutui kuulusteluihin valtiollisen poliisin kidutuskammioon, minkä jälkeen seurasi karkotus Solovetskin vankileirille. Vankileiriltä käsin piispa Vasili esitti vakavia moitteita Venäjän ortodoksista kirkkoa johtaneen metropoliitta Sergein antamaa "Julkilausumaa" ja uutta valtiota myötäilevää kirkollista linjaa vastaan. Tämän hän teki siitä huolimatta, että hän oli aiemmin ollut läheinen metropoliitan kanssa. Piispa Vasilin näkemyksen mukaan Sergein pyrkimys rauhaan kirkon vainoajien kanssa ei sopinut yhteen kirkon totuuden kanssa, sillä Vasilille rauha tarkoitti Kristuksen rauhaa eikä "maallista hyvinvointia ja turvallisuutta". Piispa Vasili oli aloitteellinen siinä, että Solovetskin vankileirillä olleet piispat laativat yhteisen vastauksen metropoliitta Sergein "Julkilausumaan". Vastauksessaan he kehottivat avoimesti ilmoittamaan Neuvostoliiton johdolle, ettei kirkko voi sietää vihamielisesti uskontoon suhtautuvan hallituksen sekaantumista puhtaasti kirkollisiin asioihin.

Piispa Vasili siirrettiin Solovetskista vuonna 1928 Irkutskin alueelle karkotukseen. Karkotuspaikassa hänen asenteensa metropoliitta Sergein harjoittamaa politiikkaa kohtaan jyrkkeni entisestään. Hän päätyi lähettämään pitkän käsikirjoituksen eräälle hengelliselle tyttärelleen ja vaati tätä toimittamaan käsikirjoituksen metropoliitalle. Siinä Vasili kirjoitti muun muassa siitä, kuinka oli välttämätöntä taistella neuvostovaltaa vastaan kaikin mahdollisin keinoin, jopa aseellista vastarintaa myöten. Pitkän epäröinnin jälkeen käsikirjoituksen saanut nainen luovutti käsikirjoituksen vuonna 1929 metropoliitta Sergeille. Saman vuoden joulukuussa pian käsikirjoituksen luovutuksen jälkeen piispa Vasili pidätettiin ja kuljetettiin Moskovaan Lubjankan vankilaan. Siellä häntä kidutettiin ja hänet tuomittiin kuolemaan. Erään tiedon mukaan hänet ammuttiin vuoden 1930 alkupuolella ja haudattiin Vagankovin hautausmaalle. Tätä pidetään todennäköisimpänä kuolintapana, ja lähteestä riippuen hänen sanotaan kuolleen joko 17. huhtikuuta, joka olisi ollut kiirastorstai, tai sitten 7. helmikuuta. Jotkut lähteet puolestaan väittävät, että hänet olisi heitetty elävänä vankilan viemäriin, toisten mukaan taas viemäriin olisi heitetty se, mitä olisi jäänyt jäljelle, kun ruumis oli syötetty vankilan koirille. Toiset lähteet taas väittävät, että hänen ruumiinsa olisi poltettu ja tuhkat olisi ammuttu tykillä taivaan tuuliin, jotta hänen ruumiistaan ei olisi jäänyt jäljelle mitään pyhäinjäännökseksi hänen kannattajilleen.

Venäjän ortodoksinen ulkomaankirkko kanonisoi piispa Vasilin vuonna 1981. 11. kesäkuuta 1997 päätti Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko ajaa eteenpäin hänen kanonisointiaan paikallisena pyhänä. 4. huhtikuuta 1998 häntä juhlistettiin Pultavassa yhtenä monista uskonsa vuoksi neuvostoaikana kärsineistä. Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi hänet elokuussa 2000 yhtenä 860 uusmarttyyristä ja julisti hänet pyhäksi koko maailmanlaajuisessa ortodoksikirkossa. Ortodoksinen kirkko viettää hänen muistoaan 22. maaliskuuta.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vasili Zelentsov Wikimedia Commonsissa