Asta Sveholm
Quick Facts
Biography
Asta Sveholm (s. 1994) on suomalainen näyttelijä. Hän on näytellyt muun muassa Suomen Kansallisteatterissa ja elokuvassa Syksyn jälkeen saapuu kevät.
Ura
Asta Sveholm valmistui Teatterikorkeakoulusta 2021. Teatterien lavoilla Sveholm nähtiin jo ennen opintoja ja niiden aikana: hän on näytellyt Helsingin kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Q-teatterissa, Suomen Kansallisteatterissa ja Teatteri Takomossa. Syyskaudella 2022 Sveholm aloitti näyttelijänä Oulun kaupunginteatterissa.
Sveholm on näytellyt muun muassa teoksissa Sankarimusikaali (2012), Romeo ja Julia (2017), Syntipukki (2018) ja Saituri (2020).
Sveholmin debyytti valkokankailla oli päärooli Annika Grofin ohjaamassa draamassa Syksyn jälkeen saapuu kevät (2020). Hänellä oli sivurooli Kari Ketosen komediassa Häät ennen hautajaisia (2022).
Sveholm on näytellyt niin ikään televisiotuotannoissa. Hänellä oli Jennan osa sairaalasarjan Syke kahdeksannella kaudella vuonna 2020.
Muuta
Asta Sveholmin vanhemmat ovat näyttelijät Pertti Sveholm ja Sari Havas.
Filmografia
- Syksyn jälkeen saapuu kevät (2020)
- Yö armahtaa (2020)
- Häät ennen hautajaisia (2022)
Lähteet
- Ilona / Tekijähaku / Asta Sveholm ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo.Viitattu 30.1.2023.
Viitteet
- ↑ ASTA SVEHOLM : Näyttelijä. Aura Actors (Arkistoitu – Internet Archive). Pdf-tiedosto. Viitattu 30.1.2023.
- ↑ Asta Sveholm Näyttelijäliitto.fi. Näyttelijäliitto -Skådespelarförbundet.Viitattu 30.1.2023.
- ↑ Ilona-tietokanta : Asta Sveholm.
- ↑ Asta Sveholm Elonetissä.
- ↑ Äiti Sari Havas ja tytär Asta Sveholm: ”Rohkeat ratkaisut yhdistävät meitä – olemme jatkuvassa muutoksessa” Eeva. A-lehdet Oy.Viitattu 30.1.2023.
Aiheesta muualla
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt | |
---|---|
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt |
1