Arvo Naatti
Quick Facts
Biography
Arvo Joel Naatti (15. tammikuuta 1925 Kirvu - 8. lokakuuta 2012 Orimattila) oli suomalainen kuvataiteilija.
Naatin perhe joutui lähtemään Karjalasta sotaa pakoon. Maalausta harrastava nuori maanviljelijä päätti lähteä opiskelemaan taidetta ja kävi vuosina 1954–1957 Suomen Taideakatemian koulun, jossa hänen opettajanaan oli muun muassa Olli Miettinen.
Naatin abstrakti, ekspressionistinen maalaustyyli alkoi hahmottua 1960-luvun lopulla. 1970-luvulla hän löysi amerikkalaisen Jackson Pollockin tavan maalata suuria roisketöitä. Samoin kuin Pollockin roiskemaalaukset, myös Naatin taide koetaan vaikeaselkoisena. Teokset ovat kuin spontaaneja, korjaamattomia muistiinpanoja. Ne voivat olla kuin mikroskooppisia tai teleskooppisia tai kosmisia näkyjä, välähdyksiä linnunratojen tai atomien räjähdyksistä.
Naatti itse kuvaa maalaustyyliään ”orgaanisen abstraktiseksi”. Silti teoksissa saattaa olla viittauksia nähtyyn ja koettuun: veneen keulaan, aaltojen liikkeeseen, lintuihin tai kaloihin. Teemoissaan Naatti saattaa käydä menneisyydessä, mutta pysyttelee lähellä luontoa niin aiheissa kuin sävyissä, vivahteissa ja ilmaisun viitteissäkin.
Arvo Naatti käyttää teostensa pohjamateriaalina rakennusmuovipaperia ja maalaa mieluiten synteettisellä lateksilla. Maalaukset muistuttavat lähinnä tempera- ja guassitöitä. Suurikokoiset abstraktit lateksityöt on maalattu reipasotteisesti, lopputulos on usein raju, joskus synkkäsävyinen. Spontaanilta vaikuttavan lopputuloksen takana saattaa kuitenkin olla pitkä maalausjakso: yksi työ on voinut olla kesken yli kymmenenkin vuotta.
Arvo Naatin mukaan lateksityöt kuvaavat yhteiskunnan myllerrystä – ne ovat taiteilijan sanoin ”probleemimaalauksia” – akvarellit puolestaan ovat luonnon lyriikkaa. Taiteilijan mielestä abstrakti maalaus heijastaa nykytodellisuutta: todellisuus on niin monisäikeinen, että siitä tulisi väärä kuva, ellei maalauskin olisi monisäikeinen. Naatti itse on todennut, että ”viivat ilmaisevat vilkasta tapahtumista ajassamme”.
Akvarellimaalaukset
1970-luvulta alkaen Naatin perhe on viettänyt kaikki heinäkuut kesäasunnolla Hollolan Vaanian kylässä.
Vesijärvi ja sitä ympäröivä luonnonkauneus ovat viehättäneet monia musiikin, kirjallisuuden ja kuvataiteen edustajia. Yli sata vuotta sitten nuori säveltäjä Jean Sibelius vietti Vaanian maisemissa muutaman kesän ja taiteilija Väinö Hämäläinen rakensi vuonna 1916 Vesijärven Oinassaareen huvilan, josta käsin hän teki kesäisiä maalausretkiä ympäröivään luontoon.
Arvo Naatin akvarelleista heijastuu taiteilijan kiinnostus ympäristöön, kansanperinteeseen, aidon maalaismiljöön ja luonnon säilymiseen.
Arvo Naatin akvarellit kiehtovat keveydellään, ilmavuudellaan ja luonnosmaisella herkkyydellään. Vaikka ne ovat nopeasti tehtyjä impressioita, niiden tunnelma on ajaton.
Lähteet
Maija-Riitta Kallio: Arvo Naatti - henkilökuva ajnaatti.com.Viitattu 20. toukokuuta2007.