Aaro Heikkilä
Quick Facts
Biography
Aaro Iivari Aukusti Heikkilä (30. joulukuuta 1935 Haapajärvi – 5. huhtikuuta 2007 Haapajärvi) oli Joensuun kaupunginjohtaja 1975–1995. Koulutukseltaan hän oli oikeustieteen kandidaatti (1960), ja hän sai varatuomarin arvon 1963. Hän sai kaupunkineuvoksen arvonimen 1999. Originelli Heikkilä tunnettiin ”kyläpäällikkönä”, jonka seurallisuus ja tempaukset olivat maankuuluja. Hän joutui selvittämään joitakin virkatoimiaan käräjillä, minkä takia hän oli virasta pidätettynä 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa.
Aaro Heikkilä kirjoitti ylioppilaaksi Haapajärveltä 1955. Lakiopintojen jälkeen hän toimi kymmenkunta vuotta Elannon palveluksessa Helsingissä. Hän tuli Helsingistä Joensuuhun aluksi kaupunginsihteeriksi, sitten apulaiskaupunginjohtajaksi ja kaupunginjohtajaksi. Puoluekannaltaan hän oli sosialidemokraatti.
Heikkilän aikana Joensuu kasvoi 30 000 asukkaan kaupungista noin 50 000 asukkaan yliopistokaupungiksi. Kaupunginjohtaja korosti koko kautensa ajan koulutuksen tärkeyttä ja Joensuun asemaa koulutuskaupunkina. Hänen johdollaan harjoitettiin myös aktiivista elinkeinopolitiikkaa ja hän antoi kasvonsa mittavalle mainoskampanjalle, jossa Joensuuhun houkuteltiin uusia yrittäjiä 1980-luvun lopussa.
Eläkkeelle siirryttyään vuonna 1995 Heikkilä muutti Helsinkiin ja myöhemmin Haapajärvelle, jossa hän oli muun muassa kaupunginvaltuutettuna.
Hän sai Aleksis Kiven Seuran Eskon puumerkki -palkinnon 1986.
Lähteet
- Etelä-Suomen Sanomat 7.4.2007
- Karjalainen 6.4.2007
- Kuka kukin on 1974