peoplepill id: tapio-heinonen
TH
Finland
1 views today
1 views this week
The basics

Quick Facts

Intro
Finnish singer
Work field
Gender
Male
Age
43 years
Instruments:
The details (from wikipedia)

Biography

Tapio Rafael Heinonen (29. joulukuuta 1941 Porvoo – 6. tammikuuta 1985 Porvoo) oli suomalainen kevyen musiikin laulaja, säveltäjä ja sanoittaja.

Ura

Tapio Heinonen esiintyi jo opiskeluaikoinaan pienimuotoisesti kitaransa säestyksellä. Esityksiä tallennettiin kelanauhoille, ja joku näistä nauhoituksista päätyi levy-yhtiö Discophonin tuottajan Mosse Vikstedtin käsiin. Samettiääninen laulaja herätti heti kiinnostusta, ja vuonna 1968 ilmestyi hänen ensisinglensä ”Palanen maata” / ”Odotan hyräilen”. Ensimmäinen levytys ei vielä menestynyt kummemmin, mutta laulaja huomattiin, ja hän esiintyi usein television ja ravintoloiden show-ohjelmissa. Elokuussa 1969 ilmestynyt single ”Julian Grimau” nosti Heinosen myyntilistojen kärkeen, ja samanniminen albumi ilmestyi seuraavana vuonna. Nimikappale kertoo Julián Grimausta, joka oli Espanjassa teloitettu vasemmistopoliitikko.

Ammatillisesti Heinosen kulta-aikaa oli 1970-luku, jolloin hän esiintyi myös ulkomailla. Heinonen osallistui muun muassa Tokion laulufestivaaleihin, Puolassa Sopotin laulufestivaaleille, Bulgariassa Kultaisen Orfeuksen laulukilpailuihin sekä Itä-Saksassa Rostockin Itämeren viikkoihin. Lisäksi Heinonen kiersi esiintymässä myös Englannissa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 1976 hän osallistui Grand Prix de la Chansoniin Pariisiissa. Syksyn Sävel -kilpailussa Heinonen oli mukana 1971 omalla sävellyksellään ”En kadu mitään”.

Tapio Heinosen ohjelmisto koostui enimmäkseen laulelmista. Tunnettuja laulelmalevytyksiä ovat mm. ”Eilen kun mä tiennyt en”, ”Samanlainen onni” ja ”Kuolleet lehdet”. Heinonen julkaisi myös englannin- ja ruotsinkieliset albumit vuosina 1971 ja 1972. Levyillä oli osittain samoja sävellyksiä kuin suomenkielisilläkin albumeilla.

Sairaudet, kuten Ménièren tauti, vaikeuttivat Heinosen uran etenemistä, ja hän joutui vetäytymään esiintymislavoilta 1970-luvun puolivälissä. Laulaja teki vielä paluun vuonna 1980 julkaisemalla albumin Vain tavallinen mies. Se sisälsi hitiksi nousseen laulelman ”Vain kaksi nauhaa”, joka oli Vastatuuleen-televisiosarjan tunnusmelodia. Tapio Heinonen menehtyi aivokalvontulehdukseen 43-vuotiaana loppiaisena vuonna 1985.

Diskografia

Studioalbumit

  • Tapio Heinonen (1970)
  • Julian Grimau (1971)
  • Tapio Heinonen (englanninkielinen, 1971)
  • Vielä kerran... (1971)
  • När livet börjar le (1971, nimellä Tommy Vaughn)
  • Oottakos kuullu... (1972)
  • Minun tieni (1974)
  • Lämmöllä (1974)
  • Vaeltaja (1975)
  • La Boheme (1978)
  • Vain tavallinen mies (1980)
  • En ensam man (1981)

Kokoelmat

  • Tapio Heinosen parhaita (1974)
  • Aarteet (1982)
  • Laulelmakansio 1-2 (1985)
  • Laulelmakansio - 24 toivotuinta (1989)
  • Aarteet – 21 suosituinta sävelmää (1994)
  • 20 suosikkia – Julian Grimau (1997)
  • 16 suomalaista kestosuosikkia - Tapio Heinonen (1998)
  • Eilen kun mä tiennyt en - 40 rakastetuinta laulua (2001)
  • Suomi huiput - Tapio Heinonen (2003)
  • Samanlainen onni - Kaikki levytykset 1968-1973, osa 1 (2005)
  • En kadu mitään - Kaikki levytykset 1968-1973, osa 2 (2005)
  • Minun tieni - 40 ikimuistoista laulua (2006)
  • Päivät kuin unta (2008)
  • Kaunein aamuisin – Kaikki levytykset 1974–1979 (2009)
  • Vain kaksi nauhaa – Kaikki levytykset 1980–1981 (2010)
  • Tähtisarja – 30 suosikkia (2013)

Lähteet

Aiheesta muualla

The contents of this page are sourced from Wikipedia article on 08 Jul 2020. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.
Lists
Tapio Heinonen is in following lists
comments so far.
Comments
From our partners
Sponsored
Reference sources
References
Tapio Heinonen
arrow-left arrow-right instagram whatsapp myspace quora soundcloud spotify tumblr vk website youtube pandora tunein iheart itunes