Mauno Mannelin

Mauno Ilmari Mannelin (15. tammikuuta 1910 – 11. heinäkuuta 1990) oli suomalainen valokuvaaja. Hän toimi valokuvaajana yli viidenkymmenen vuoden ajan, vuosina 1929–1982. Hän erikoistui jo 1930-luvulla teollisuusvalokuvaukseen.

Mauno syntyi 15.1.1910 Urjalassa. Hänen isänsä Kalle Mannelin oli Urjalan Haritun torpparisukua ja toimi rakennustöissä Urjalassa ja myöhemmin muun muassa Backaksen kartanossa Helsingin maalaiskunnassa, jonne Mauno muutti nuorena isänsä mukana. Maunon äiti Liisa oli kotoisin Punkalaitumelta. Maunolla säilyi yhteydet syntymäpaikkaansa. Hänen serkkunsa, Toivo Riutta, oli usein mukana Maunon kuvausmatkoilla, hänellä oli kesämökki Vehkajärvellä Urjalan ja Punkalaitumen rajalla. Myös Maunon Mannelinin veli, Veikko, muutti Helsingin maalaiskuntaan. Hän ja hänen saman niminen poikansa toimivat autoilijana. Mainittavaa on, että Maunon isoisän isoisä oli tietäjä kutsumanimeltään ”Kuoppalan Janne”, jonka luokse ihmiset tulivat kaukaakin kysymään neuvoa.

Mauno Mannelin ja Irene Luomala vihittiin 4. kesäkuuta 1933.Maunon vaimo, Irene Mannelin s. 10.3.1916 oli vihittäessä vasta 17-vuotias. Maunon ja Irenen lapset olivat Ritva (s. 23.11.1933), Tapio (s. 18.6.1939), Pertti (s. 4.3.1943) jaKyösti (s. 27.10.1950). Vanhimmat pojat toimivat valokuvaajina, tytär luokanopettajana ja nuorin poika Offset-paino yrittäjänä. Maunolla oli yhdeksän lastenlasta, joista yksi kuoli nuorena tapaturmaisesti. Mauno ja Irene asuivat Malmilla ensin osoitteessa Helsingintie 12, josta muuttivat sodan jälkeen omakotitaloon osoitteeseen Vilpo 61 myöhemmin Paavolantie 6.

Mauno aloitti työt nuorena isänsä työpaikassa Backaksen kartanossa, jossa toimi rakennustöissä muun muassa muurarin apulaisena. Suoritettuaan ajokortin, hän ryhtyi autonkuljettajaksi filmi- ja valokuvausalalla toimineella Pohjanheimolle. Valokuvaajan työt kiinnostivat siinä määrin, että hän suostutteli Pohjanheimon opettamaan valokuvauksen saloja. Tähän työnantaja suostui vain rahakorvauksesta.

Mauno lähti Pohjanheimolta ensimmäiseen itsenäiseen työhönsä, joka oli pikakuvien ottaminen kiertävän tivolin mukana vuonna 1929. Vuoden varusmiespalveluksen jälkeen, maaliskuussa 1931, Mauno sai pitkäaikaisen asiakkaan Suomalaisen työn liitosta, jonka lehteen hän kuvasi teollisuutta ja kauppaa 30-luvun ajan. Tämän vuoksi Maunon kuvia on koko Suomesta, Helsingistä, Turusta, Viipurista, Tampereelta, Oulusta, Kemistä, Lappeenrannasta jne. Tuona aikana Mauno loi paljon suhteita kuvattaviin yrityksiin, jotka myös tilasivat itsellensä kopioita valokuvista.

Kun 30-luvulla kuvattavat kohteet olivat osuuskauppojen toimitiloja ja toimintoja ja eri teollisuuden lajit, niin 50-luvulta lähtien Mauno erikoistui erityisesti metsään ja metsäteollisuuteen, mekaaniseen metsäteollisuuteen, uittoon sekä kiviteollisuuteen.

Maunolla oli Helsingintie 12 tiloissa paitsi asunto, myös valokuvaustoimintaa ja laboratorio. Valokuvaamo muutti 60-luvun alussa KOPin taloon osoitteeseen Kirkonkyläntie 4 ja pian sen jälkeen Mauno jätti valokuvaamon kahdelle pojalleen, Tapiolle ja Pertille. Maunon vaimo, Irene, piti kuvaamon yhteydessä kukkakauppaa, mutta otti tarvittaessa myös passikuvia. Tapion ja Pertin riitaannuttua, Tapio laittoi oman liikkeensä ensin Malminraitille ja parin vuoden jälkeen rakensi oman kuvausstudionsa Varpustielle Tapaninkylään. Pertti jatkoi kuvaamon toimintaa nimellä Foto Mannelin.

Kun Maunolle alkoi kertyä 70-luvulla ikää, hän vähensi kuvausmatkojaan ja alkoi tarjota kuvanegatiivejaan museoille. Lisäksi monet yritykset poistivat kuva-arkistojaan ja lahjoittivat niitä mm. metsämuseo Lustolle Maunon perintönä. Näistä kuvista osa on museoilla paperikopioina. Maunon kuvia löytää mm. museoiden Finna-sivuilta. Mauno Mannelinin jälkeensä jättämä negatiiviarkisto (noin 25.000 kuvaa) on tyttärenpojan, Johannes Moision, omistuksessa. Näistä kuvista vanhimpia on nähtävissä ”Mauno Mannelin 1910-1990” sivulla Facebookissa.