peoplepill id: kesken
K
Finland
1 views today
1 views this week
The basics

Quick Facts

Intro
Finnish musician
Work field
Gender
Male
Birth
Age
41 years
The details (from wikipedia)

Biography

Kesken (oikealta nimeltään Mikko Kuuluvainen, s.1983)on suomalainen hiphop-artisti, joka on tullut tunnetuksi espoolaisesta rap-yhtyeestä nimeltä Saurus.

Ura

Kesken aloitti räppäämisen jo 90-luvulla ja hän vaikutti jo silloin samoissa yhtyeissä Sauruksen toisen osapuolen, Pik3:n kanssa. Saurus perustettiin vuonna 2001, kun Kesken alkoi räppäämään Pik3:n tuottamiin taustoihin. Sauruksen ensimmäinen pitkäsoitto Shelley Duvallin silmät julkaistiin vuonna 2003 ja sitä seurasi vuonna 2005 julkaistu albumi 400 000. Kyseiset albumit olivat omakustanteita, eikä yhtye saavuttanut vielä suurta kuulijakuntaa.

Kesken julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Jäi vuonna 2006. Vuonna 2007 Fjuu Records julkaisi Sauruksen kolmannen albumin, Son dynyy. Albumilta eräänlaiseksi hitiksi on noussut kappale "Snappmusaa", joka lienee yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Karma Musiikki julkaisi keväällä 2009 albumin Neon Saurus, jolta julkaistiin singlet "Uuteen maailmaan" sekä "Luonnonvoima". Heinäkuussa 2010 julkaistiin uusi single "Bailataa", ja samalla ilmoitettiin uuden Graindiapinat-nimisen studioalbumin olevan työn alla ja ilmestyvän syksyllä 2010. Albumin julkaisu kuitenkin venähti loppuvuoteen 2011 ja samalla sen nimeksi vaihtui Elossa.

Maaliskuussa 2013 Kesken ilmoitti tekevänsä omakustannelevyä, tarkemmin ottaen mixtapea nimeltä 1/0. Levyltä on julkaistu näytekappaleet "Lentokone" sekä "Ryöstö", johon on kuvattu myös musiikkivideo.

Diskografia

Saurus

  • Shelley Duvallin silmät (2003)
  • 400 000 (2005)
  • Son dynyy (2007)
  • Neon Saurus (2009)
  • Elossa (2011)

Soolo

  • Jäi (2006)
  • 1/0 (2014)

Musiikkivideot

  • Uuteen maailmaan (Saurus, 2009)
  • Välillä: Kruuna (Saurus, 2011)
  • Pois edestä (Saurus, 2011)
  • Ryöstö (2013)
  • Fiiliksiin (mukana Super Janne, 2014)
  • Iso jointti suus (mukana Kube & Puppa J, 2014)

Vierailijana

Kesken

ArtistiKappaleAlbumiltaMuut vierailijatVuosi
PetteTuomoTK"4 Kaunista"EP2002
Overme"Kuollut"OneAlku2003
Effekt"Yllä"Pakkanen2005
Niko & Tapsa"Mikä päivä on tänään?!"Tässä kaupungissa tuulee ainaP_d2007
Niko & Tapsa"Raskassarjalaiset erä 2"Tässä kaupungissa tuulee ainaP_d, Minny Lee, Kasi, Vellu & Neveready2007
Giant Räbät"Ilmaan"1. erä2008
Kolmiodraama"We Got Money"Kolmiodraama EP2008
Niko & Tapsa"Mitäsäteet?!"Parhaita päiviä2009
Liekehtivä Sikiö"Pesismaila & ananas"Pesismaila ja ananas2009
Jake the Break & Flam"Virtaan"Rattaat pyörimään2011
Rekami"2001"Nollabudjetti2011
Kube"Vimosen päälle"Kubenrapinat mixtapeMäkki & Särre2012
Olpekkalev"B00K"00 EP2012
Rekami"Jokotai"Suomen jyväskyläläinenJussi Kuoma2012
Kube"Rytmi veres"LentokonetilaRPK2013
Timi Lexikon"Avaruusklubi"Sinä, minä & musa2013
Kube"Hattiwatti"FlowTippa-T2014
Moonlit"Torstaisin"Remixes (Prelude To Tapanila Tapes)Betonipossu, Thonoslono & Dumb2014

Lähteet

  1. Suomirap karkasi genrevankilasta Metro Live.14.5.2009.Viitattu 19.9.2012.
The contents of this page are sourced from Wikipedia article on 01 Sep 2020. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.
Lists
Kesken is in following lists
comments so far.
Comments
From our partners
Sponsored
Reference sources
References
Kesken
arrow-left arrow-right instagram whatsapp myspace quora soundcloud spotify tumblr vk website youtube pandora tunein iheart itunes