peoplepill id: antero-siljola
AS
Finland
1 views today
1 views this week
The basics

Quick Facts

Gender
Male
The details (from wikipedia)

Biography

Matti Antero Siljola (s. 20. heinäkuuta 1942 Lumivaara) on eläkkeelle siirtynyt suomalainen yritysjohtaja sekä uransa päättänyt koripalloilija ja yleisurheilija.

Yritysjohtaja

Siljola toimi työurallaan yritysjohtajana. Hän oli Rautakirjan toimitusjohtajana vuodet 1978–1987 ja WSOY:n pääjohtajana vuodet 1987–2000, kunnes hän erosi tehtävistään saatuaan ensimmäisenä Suomessa oikeudessa tuomion sisäpiiritiedon tahallisesta väärinkäytöstä.

Urheilija

Työväen Mailapoikien kasvatti, 190-senttinen Siljola pelasi kasvattajaseurassaan Suomen pääsarjassa yhteensä seitsemän kautta. Suomen miesten maajoukkueessa Siljola pelasi vuonna 1963 kymmenessä ottelussa 0,6 pisteen keskiarvolla. Hän kuului samana vuonna Suomen joukkueeseen Puolan EM-kilpailuissa joissa teki Romaniaa vastaan kuusi pistettä.

Siljola kilpaili koripallon lisäksi myös yleisurheilussa menestyen parhaiten kiekonheitossa, jossa hän sijoittui Kalevan kisoissa kahdesti kahdeksanneksi. Hän kilpaili myös muokarinheitossa ja pesäpallossa.

Lähteet

Viitteet

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
The contents of this page are sourced from Wikipedia article. The contents are available under the CC BY-SA 4.0 license.
Lists
Antero Siljola is in following lists
comments so far.
Comments
From our partners
Sponsored
Antero Siljola
arrow-left arrow-right instagram whatsapp myspace quora soundcloud spotify tumblr vk website youtube pandora tunein iheart itunes