Yrjö Saarnio
Quick Facts
Biography
Yrjö Armas Saarnio (22. marraskuuta 1906 Turku – 11. toukokuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen viihdemuusikko ja -säveltäjä.
Yrjö Saarnio esiintyi viulupelimannina jo 12-vuotiaana isoveljensä kanssa. Hän opiskeli nuoruusvuosinaan viulunsoittoa Turussa opettajanaan mm. Kerttu Wanne. Saarnio muutti Helsinkiin 1930-luvun taitteessa ryhtyen ravintolamuusikoksi, mutta samalla hän jatkoi opintojaan radion kapellimestarin ja viulistin Erik Cronvallin johdolla.
Vuonna 1940 Yrjö Saarnio perusti polkkayhtyeen, jonka kaikki silloiset jäsenet olivat sotilaita. Rauhan palattua yhtye jäi pysyväksi kokoonpanoksi ja ulotti kiertueensa ympäri Suomen. Yrjö Saarnion Polkkayhtye teki 1940-luvulta lähtien noin 200 levytystä. Saarnio itse esiintyi viulistina miltei kuolemaansa asti.
Yrjö Saarnio sävelsi useita suosituiksi tulleita tanssimusiikkikappaleita, joista tunnetuimpia ovat Vesivehmaan jenkka ja valssi Rantamökissä. Edellinen tunnetaan erityisesti Erkki Junkkarisen esittämänä, jälkimmäisen ovat levyttäneet mm. Henry Theel, Laila Kinnunen ja Eija-Sinikka.
Tasavallan presidentti myönsi Saarniolle director musices -arvonimen vuonna 1973.
Diskografia
- Yrjö Saarnion Polkkayhtye: Valsseja ja jenkkoja (Fazer, 1966) (julkaistu myös nimellä Polkka-Saarnio soittaa valsseja ja jenkkoja)
- Vanhojen tanssit: Yrjö Saarnion Polkkayhtye (Finnlevy, 1970). Solisteina Anneli Huovinen ja Erkki Junkkarinen.
- Taas vanhakin nuorentuu: Martti Siiriäinen ja Yrjö Saarnion yhtye (Finnlevy, 1975).
- Yrjö Saarnion Polkkayhtye (Salix, 2008)
Lähteet
- Otavan iso musiikkitietosanakirja. Helsinki: Otava, 1977.
- Otavan musiikkitieto (toimittanut Keijo Virtamo), Helsinki: Otava, 1987.
- Erkki Pälli: Vanhojen tanssit -levyn esittelyteksti. Helsinki: Finnlevy, 1970.
Auktoriteettitunnisteet |
|
---|---|
Auktoriteettitunnisteet |
|