Vesa Kähkölä
Quick Facts
Biography
Vesa Kähkölä (s. 30. tammikuuta 1959) on suomalainen kestävyys- ja maastojuoksija. Urallaan hän edusti vuoteen 1980 Tervolan Terävää ja uransa huippuvuodet Tornion Pyryä .
Kähkölä saavutti pronssia Kalevan kisojen kympillä vuonna 1984, mutta alkoi vähitellen keskittyä maratonille. Heti syksyn 1984 SM-maratonilla Liperissä irtosi hopeamitali kuten seuraavan kevään maastoista. Vain kaksi viikkoa maastojuoksukisan jälkeen Vesa Kähkölä saavutti ensimmäisen yleisen sarjan Suomen mestaruutensa SM-maratonilla Valkeakoskella. Mitalisarja jatkui vuonna 1987 SM-maratonilla Uudessakaupungissa hopeamitalilla ja SM-maastojuoksussa mestaruudella. Kittilän ruskamaratonilla Kähkölä saavutti huippuajan 2.12.25, mutta matka osoittautui alimittaiseksi, eikä tulos jäänyt ennätyskirjoihin. Nämä saavutukset eivät riittäneet Rooman MM-kisoihin. Radalla tuli 10 000 metrillä vuoden 1984 hopean lisäksi pronssia 1986.
Vuodesta 1988 tuli uran paras – samalla oli olympiavuosi. Keväällä Kähkölä oli Bostonin maratonilla paras suomalainen ennätyksellään 2.16.17 ja kesäkuussa 1988 hän saavutti Suomen mestaruuden Kotkassa. Tulos ei riittänyt silloiselle SUL:n juoksujen valmennusjohtajalle Juha Väätäiselle esittää Kähkölää Soulin olympialaisiin maratonedustajaksi.
Ura päättyi syksyyn 1988. Kähkölä saavutti urallaan vuosina 1976–1988 yhteensä 23 SM-mitalia, kolme Euroopan cup -edustusta, kolme MM-maastoedustusta, kerran nuorten EM-kisoissa, neljä nuorten maaottelua.
Uransa jälkeen Kähkölä toimi urheilun järjestötehtävissä. Hän toimi Tornion Pyryn yleisurheilujaoston puheenjohtaja vuosina 1991–1992, Tornion Pyryn puheenjohtajana vuosina 1992–2002. Siirryttyään Torniosta Etelä-Savoon Kähkölä on toiminut paikallisen Mäntyharjun Virkistyksen yleisurheilujaoston puheenjohtajana vuosina 2004–2007 ja sen jälkeen yleisurheilujaoston jäsenenä. Vuonna 2009 hän sai opetusministeriön ansiomitalin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tekemästä työstä.
Henkilökohtaiset ennätykset
1 500 m | 3.49,53 | 1. heinäkuuta 1980 | Turku |
3 000 m | 8.05,25 | 10. kesäkuuta 1980 | Vantaa, Myyrmäki |
5 000 m | 13.42,37 | 16. kesäkuuta 1981 | Helsinki |
10 000 m | 28.29,54 | 21. elokuuta 1984 | Lahti |
maraton | 2.16.17 | 18. huhtikuuta 1988 | Boston, Massachusetts |
Lähteet
- ↑ Vesa Kähkölä Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)
- ↑ Kun Heinäkengät koetteli SUL:n pinnaa Vainion kilpailukiellolla6.9.2013. lapinkansa.fi.Viitattu 3.5.2014.
- ↑ Ilkka Teerijoki ja Tornion kaupunki: ”Urheilukaupunkiasema vahvistuu”, Tornion Historia 3, s. 502. Yleisurheilijoitakin Suomen huipulle.Porvoo: , 2010.ISBN 979-952-99540-3-2.
- ↑ Kestävyysjuoksun kisavalintojen synkkä historia22.6.2012. raasto.com.Viitattu 3.5.2014.
- ↑ Soulin valinnat tehty.Kaleva, 2.9.1988.
- ↑ Vesa Kähkölälle OPM:n ansiomitali ja MäVin äiskille Tukijalka-palkinnot30.4.2009. sporttisaitti.com.Viitattu 3.5.2014.