Veikko Allinen
Quick Facts
Biography
Veikko Allinen (1. tammikuuta 1931 Suistamo – 24. joulukuuta 2014 Helsinki) on toisen maailmansodan jälkeen Oulussa ja Helsingissä vaikuttanut jääpalloilija. Hän sai liikuntaneuvoksen arvonimen vuonna 1997.
Veikko "Vetsa" Allinen aloitti jääpallouransa Oulun Luistinseuran junioreissa nousten seuransa edustusjoukkueeseen 17-vuotiaana vuonna 1948. Syksyllä 1952 "Vetsa" siirtyi naapuriseuraan Oulun Palloseuraan. Vahvistunut OPS voittikin keväällä 1953 ensimmäisen oululaisen jääpallomestaruuden Allisen ollessa yksi jäsen siihen aikaan kuuluisasta joukkueesta. Hän oli joukkueen keskeisiä pelureita seuran voittaessa mestaruutensa. Samana vuonna "Vetsa" esiintyi ensimmäisen kerran maajoukkueessa. Hänet palkittiin kyseisen vuoden Ruotsi-maaottelun parhaana pelaajana. Samana vuonna hänet valittiin vuoden jääpalloilijaksi Suomessa.
Allinen siirtyi syksyllä 1957 Helsinkiin edustaen kaudesta 1958–1959 lähtien Helsingin IFK:ta toimien seuran pelaajavalmentajana vuoteen 1965. Tällöin hän saavutti HIFK:ssä SM-hopeaa. Kaikkiaan "Vetsa" Allinen pelasi kausina 1948–1965 yhteensä 140 SM-sarjaottelua tehden 72 maalia ja saavuttaen 2 SM-kultaa, 4 SM-hopeaa ja yhden pronssin. Hän oli mukana jääpallon ensimmäisissä vuoden 1957 MM-kisoissa. Kaikkiaan Allinen edusti Suomea 20 A- ja 7 B-maaottelussa.
Aktiiviuran jälkeen hän toimi Helsingin IFK:n managerina 1966–1974 ja myöhemmin helsinkiläisen Botnia-69:n managerina 1977–1979. Allinen oli 1960-luvulla Palloliiton jääpallojaoston jäsen sekä A-maajoukkueen toinen valmentaja.
Lähteet
- ↑ Anttinen, Pekka: Sata vuotta helsinkiläistä jääpalloa, s. 34.Botnia-69 ry, 2007. ISBN 978-952-92-2805-8.
- ↑ Helsingin Sanomat, Kuolleita, 22.2.2015 sivu C26
- ↑ Arponen, Antti O.: Liikuntaneuvoksia on monenlaisia ja monentasoisia.Urheilutietäjän kesä, 2012, s. 63.Suomen urheilutietäjät ry..
- ↑ Anttinen, Pekka: Sata vuotta oululaista jääpalloa, s. 42.Botnia-69 ry, 2006. ISBN 952-92-0998-3.