
Quick Facts
Biography
Väinö Emil Vartiainen (28. marraskuuta 1898 Jääski – 20. heinäkuuta 1973 Helsinki) oli sotilas,yritysjohtaja, kauppaneuvottelija ja Teollisuudenharjoittajien Liiton puheenjohtaja.
Vartiaisen vanhemmat olivat ratavartija Paavo Eemil Vartiainen ja Anna Liimatainen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1918 ja kävi Kadettikoulun kurssin 1922. Puolustusvoimien palveluksessa Vartiainen oli vuoteen 1927 asti, jolloin hän siirtyi Korpivaara & Halla Oy:n apulaisjohtajaksi. Firestone rengastukku Oy:n toimitusjohtaja hän oli 1932-1957 ja johtokunnan puheenjohtaja 1938-1964. Lisäksi hän toimi Eri Oy:n toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana vuodesta 1940, samoin kuin monien muiden yhtiöiden hallintoelimissä.Sotien aikana Vartiainen johti päämajan poltto- ja voiteluaineista vastaavaa huoltoyksikköä. Sodan jälkeen hän oli puolustusvoimien Naantalin keskusvaraston rakennuskomitean puheenjohtaja, kunnes varasto siirrettiin 1948 Neste Oy:lle. Vartiaisesta tuli yhtiön johtokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja, vuonna 1949 puheenjohtaja kymmeneksi vuodeksi ja 1959-1963 yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja. 1945-1948 Vartiainen toimi Yhdysvaltojen kanssa käytyjen kauppaneuvottelujen asiantuntijana. 1959 hänet nimitettiin Teollisuudenharjoittajien liiton puheenjohtajaksi, missä tehtävässä hän toimi 1970-luvulle saakka. Sotilasarvoltaan Vartiainen oli eversti, vuorineuvoksen arvo hänelle myönnettiin 1968.
Vartiaisen puoliso vuodesta 1922 oli Maiju Annikki Tompuri.