Väinö Mikkola

Väinö Werner Mikkola (3. maaliskuuta 1890 Kouvola – 7. syyskuuta 1920 Glarusin Alpit, Sveitsi) oli Suomen ilmavoimien ensimmäisiä suomalaisia lentäjiä.

Mikkola suoritti sähköinsinöörin tutkinnon Mittweidan teknikumissa Saksassa vuonna 1915. Hän lähti vapaaehtoisena sotapalvelukseen Venäjän keisarikunnan laivastoon helmikuussa 1915, vaikka ensimmäisen maailmansodan aikainen asevelvollisuus ei koskenutkaan suomalaisia. Maaliskuussa 1915 hänet komennettiin lentoupseerikouluun Pietari Suuren korkeakouluun ja sieltä Riianlahdelle lentotiedusteluun. Joulukuussa 1916 hänet siirrettiin hävittäjälentäjäkouluun Bakuun. Huhtikuussa 1917 hän palveli Suomen rannikolla vesilentokoneidenemäalus Orlitsalla, missä hän oli aluksen lento-osaston päällikkönä elokuussa 1917. Joulukuussa 1917 Mikkola siirtyi itsenäisen Suomen palvelukseen. Suomen sisällissodan syttyessä hän oli Hermannin merilentoaseman päällikkönä.

Sisällissodan valkoisia tukenut Mikkola yritti 5. helmikuuta 1918 viedä senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvudin lentokoneella Helsingistä Vaasaan, mutta moottorivian takia pako piti tehdä laivalla. Pian tämän jälkeen punaiset vangitsivat hänet ja hän oli vankina Helsingin valtaukseen asti.

Mikkolasta tuli ilmavoimien upseeri ja hän palveli ensin luutnanttina yleten majuriksi. 17. syyskuuta 1918 Mikkolalle myönnettiin Suomen lentomerkki n:o 1. Hän oli Suomen johtava vesilentokoneiden lentäjä. Hän kuoli niin kutsuttuna alppilentäjänä 7. syyskuuta 1920 lentokoneiden hakumatkalla Italiasta.

• Aarne Bremer, Ilmavoimat vapaussodassa 1918, Otava, 1934
• Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat I 1918–1927.Tietoteos, 2005.ISBN 952-99432-2-9.

Viitteet

• Vallius, Susanna: Väinö Mikkola – alppilentäjän elämä valokuvina ja esineinä.Suomen Ilmavoimamuseo, 2018.ISBN 978-952-99989-4-4.