Timo Kalevi Forss
Quick Facts
Biography
Timo Kalevi Forss (s. 3. lokakuuta 1967 Helsinki) on suomalainen tietokirjailija, toimittaja ja muusikko. Hän on julkaissut muun muassa rocklyriikka-antologian Alumiinikuu (Kirjayhtymä 1999) sekä tietokirjat Karjala edestakaisin (Like 2010), Napakirja (Rosebud 2013) ja suomalaista poliittista laululiikettä käsittelevä kirjan Toverit herätkää – Poliittinen laululiike Suomessa (Into 2015). Forss on kirjoittanut elämäkerran Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo (Into 2017), joka on myynyt yli 20 000 kappaletta. Toimittajana Forss on kirjoittanut juttuja muun muassa Voima-lehteen, Like Uutisiin sekä Rauhan puolesta -lehteen. Hän on tehnyt myös ohjelmia Radio Helsinkiin.
Timo Kalevi Forss on soittanut kitaraa muun muassa yhtyeissä the Atomic Blast, Vibrakööri ja Amurin Tiikerit. Hänet tunnetaan myös lauluntekijänä, erityisesti sanoittajana. Hänen tekstejään ovat esittäneet muun muassa Freud, Marx, Engels & Jung, Maria Lund, Vibrakööri, Muska, Danny, Tumppi Varonen ja Sinikka Sokka.
Vuonna 2001 Forssille myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Voima-lehden toimituskunnan jäsenenä. Vuonna 2019 Timo Kalevi Forss sai yhdessä Aiju Salmisen kanssa Lastenkirjainstituutin Punni-kirjallisuuspalkinnon lasten tietokirjasta Mitä on punk?.
Teokset
Kirjat
- Forss, Timo & Kiiskinen, Satu: Alumiinikuu, rocklyriikka-antologia.Kirjayhtymä, 1999.ISBN 951-26-4399-5.
- Forss, Timo & Mandart, Pamela: Keisarikunta, elokuvakäsikirjoitus ja esseitä.Like, 2004.ISBN 952-471-416-7.
- Forss, Timo: Like on Like, kirjoja vuodesta 1987.Like, 2007.ISBN 978-952-01-002-85.
- Forss, Timo & Granström, Petteri: Leijonavisa.Like, 2008.ISBN 978-952-01-0099-5.
- Forss, Timo Kalevi & Lintunen, Martti: Karjala edestakaisin.Like, 2010.ISBN 978-952-01-0504-4.
- Forss, Timo Kalevi & Lintunen, Martti & Tukiainen, Tommi: Napakirja, Arktis ja Antarktis.Rosebud Books, 2013.ISBN 978-952-56-7540-5.
- Forss, Timo Kalevi: Toverit herätkää - Poliittinen laululiike Suomessa.Into Kustannus, 2015.ISBN 978-952-264-441-1.
- Forss, Timo Kalevi: Gösta Sundqvist - Leevi and the Leavingsin dynamo.Into Kustannus, 2017.ISBN 978-952-264-796-2.
- Forss, Timo Kalevi & Salminen, Aiju: Mitä on punk? Umpihanki 2018. ISBN 978-952-7313-03-9.
- Forss, Timo Kalevi: Tähdet meren yllä - suomalaisen tangon tarina. Into Kustannus 2019. ISBN 978-952-351-100-2
- Forss, Timo Kalevi: Unohtumattomia kirjeitä Suomesta. Like Kustannus 2020. ISBN 978-951-1-35506-9
Levyt
Julkaistut albumit, joilla mukana muusikkona tai sanoittajana.
- Vibrakööri: Maissi ja maniokkia, (Amigo 1995)
- Veli-Matti Järvenpää: Pitkä hehku, (Amigo 1995)
- Danny: Valoa ja energiaa (F-Records 1996)
- Veli-Matti Järvenpää: Haitaritaivas (Texicalli 1999)
- Helsingin helmoissa, 12 aivan uutta laulua Helsingistä (HS 1999)
- Vibrakööri: Pitkälle kävelylle, (Megamania 2001)
- Jari Marjala: Jari Marjala (Paarma 2001)
- Muska: Paha Silmä (Megamania 2001)
- Freud, Marx, Engels & Jung: Paikkoi ja pleisei (Megamania 2002)
- Muska: Anna mulle aikaa (L.A.Style HJS Oy 2005)
- Vibrakööri: Pidemmän kaavan mukaan (Samsara 2006)
- Eri esittäjiä: Espoon laulut (Espoon kaupunginkirjasto 2008)
- Sinkkonen: Jäinen kaupunki (Nuolilevyt 2011)
- The Atomic Blast: Hypnosis (Gas Records 2012)
Lähteet
- ↑ Valtion tiedonjulkistamispalkinnot 2001 jaettu11.4.2001. Opetus- ja kulttuuriministeriö.Viitattu 6.4.2019.
- ↑ Mitä on punk? sai Punni-lastenkirjapalkinnon 20194.4.2019. Suomen Rauhanpuolustajat.Viitattu 6.4.2019.