Taina Myllyharju
Quick Facts
Biography
Taina Kaarina Myllyharju (s. 1. toukokuuta 1968 Rauma) on Tampereen taidemuseon ja Muumimuseon johtaja. Hän on ollut mukana kehittämässä useita suomalaisia taidemuseoita.
Lapsuus ja nuoruus
Myllyharju syntyi Raumalla vuonna 1968. Hänen perheeseensä kuului vanhemmat ja pikkusisko. Perheen äiti teki elämäntyönsä Oras Oy:ssä ja isä työskenteli levyseppähitsaajana telakalla. Lapsuudenkodissa arvostettiin kädentaitoja; siskokset piirsivät paljon ja kävivät kuvataidekoulussa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1987 Myllyharju suunnitteli ryhtyvänsä kuvaamataidonopettajaksi, mutta myöhemmin toimiessaan apulaisena Rauman museossa hän innostui museoalasta. Myllyharju muutti Turkuun opiskelemaan taidehistoriaa ja yleistä historiaa. Opiskelun ohessa hän hoiti erilaisia työtehtäviä Rauman museossa.
Työura
Myllyharju valmistui Turun yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 1995. Ensimmäisen virkansa hän saiAlajärveltä, missä hän työskenteli Nelimarkka-museon ensimmäisenä museolehtorina vuosina 1995–1998. Myllyharjulle kertyi kokemusta museotyön eri vaiheista, ja hän päätti opiskella myös johtamista voidakseen paremmin vaikuttaa asioihin. 1990-luvun lopulla hänestä tuli Suomen nuorin museonjohtaja, kun hänet valittiin johtamaan Salon taidemuseota (1998–2002). Myllyharju sai tehtäväkseen perustaa Salon vanhaan veturitalliin kokonaan uuden taidemuseon. Myöhemmin hän siirtyi johtamaan Oulun taidemuseota (2002–2007), jossa hänen työnsä keskittyi pitkälti henkilöstöasioiden hoitamiseen.
Tampereella Myllyharju on toiminut museonjohtajana vuodesta 2008 alkaen. Siellä hän huolehtii Suomen toiseksi laajimmasta julkisesta taidekokoelmasta. Hänen johtajakaudellaan Tampereen taidemuseon uudesta museorakennuksesta on järjestetty kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu ja Tampere-talon yhteyteen on tehty Muumimuseo.
Toukokuussa 2018 Myllyharju valittiin uudeksi jäseneksi Suomen museoliiton hallitukseen.
Yksityiselämä
Myllyharju asuu Tampereella. Hänen perheeseensä kuuluu puoliso ja kaksi lasta.
Lähteet
- ↑ Myllyharju, Taina: Museonjohtajan tie Kuriositeettikabi.net.2009. Turku:Turun yliopiston ja Åbo Akademin museologian ainejärjestö Museion.Viitattu 30.4.2018.
- ↑ Trötschkes, Rita: Kuusi kuvaa taidemuseon johtaja Taina Myllyharjun elämästä (radio-ohjelma, kohta 14:18–14:23) Kuusi kuvaa.13.1.2018. Yle Areena.Viitattu 30.4.2018.
- ↑ Toiminta- ja tilikertomus 2010s. 35. Tampere:Tampereen kaupungin museotoimi.Viitattu 29.4.2018.
- ↑ Henkilökunta Tampere:Tampereen taidemuseo.Viitattu 28.4.2018.
- ↑ Henkilökunta Tampere:Muumimuseo.Viitattu 28.4.2018.
- ↑ Trötschkes, Rita: Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju harrastaa scifiä9.1.2018, päivitetty 10.1.2018. Yle.Viitattu 30.4.2018.
- ↑ Kuusi kuvaa taidemuseon johtaja Taina Myllyharjun elämästä (radio-ohjelma, kohdat 7:10–11:21 ja 22:13–23:22).
- ↑ Löfgren, Karla: Positiivinen kutina Tampereella.Täydellinen ympyrä, 2012, nro 1, s. 10–12.
- ↑ Kuusi kuvaa taidemuseon johtaja Taina Myllyharjun elämästä (radio-ohjelma, kohdat 27:09–28:53 ja 37:59–39:20).
- ↑ Kuusi kuvaa taidemuseon johtaja Taina Myllyharjun elämästä (radio-ohjelma, kohta 40:38–41:35).
- ↑ Mansikka, Heli: Tällainen on maailman ainoa Muumimuseo – Ensimmäiset japanilaisturistit paikalla jo tunteja ennen avajaisia17.6.2017, päivitetty 9.8.2017. Yle.Viitattu 30.4.2018.
- ↑ Outi Alanko-Kahiluoto jatkaa Museoliiton puheenjohtajana24.5.2018. Helsinki:Suomen museoliitto.Viitattu 24.5.2018.
- ↑ Roth, Raili: Japani ei saa kyllikseen muumeista – nyt muumit nousevat Tokiossa 52. kerrokseen valtavaan näyttelyyn Aamulehti.20.5.2018.Viitattu 20.5.2018.