Susanna Reinboth
Quick Facts
Biography
Susanna Helena Reinboth (s. 1963) on suomalainen oikeustoimittaja. Hän työskentelee Helsingin Sanomissa ja oli aiemmin Nelosen uutisten oikeustoimittaja.
Reinboth aloitti oikeustoimittajana Suomen Tietotoimistossa 1980-luvulla ja siirtyi sittemmin Helsingin Sanomiin. Vuonna 2007 Reinboth vaati suojelupoliisilta kopiota niin sanotusta Tiitisen listasta ja menestyikin Helsingin hallinto-oikeudessa, jonne hän valitti suojelupoliisin kielteisestä päätöksestä. Suojelupoliisin valitettua Korkeimpaan hallinto-oikeuteen lista jäi kuitenkin salaiseksi. Vuonna 2008 Reinboth palkittiin työstään Vuoden journalisti -palkinnolla.
Reinboth on toiminut Oikeustoimittajat ry:n puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Hän on ollut myös Julkisen sanan neuvoston toinen varapuheenjohtaja. Vuonna 2009 Reinboth osallistui päätökseen niin kutsutussa lautakasa-asiassa, joka koski Ylen uutisointia pääministeri Matti Vanhasen talonrakennukseen kohdistuvissa korruptioepäilyissä. Reinboth äänesti vapauttavan päätöksen puolesta. Hävittyään äänetyksen neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen erosi vastalauseena vapauttavalle päätökselle.
Tammikuussa 2011 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että Reinbothin ja Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkusen sananvapautta loukattiin kun heille tuomittiin sakkoja ja korvausvelvollisuus presidenttiehdokas Esko Ahon kampanjapäällikön yksityiselämän käsittelemisestä.
Huhtikuussa 2014 Tutkivan journalismin yhdistys myönsi Lumilapio-palkinnon Reinbothille ja Minna Passille huumepoliisia käsitelleestä, Helsingin Sanomissa julkaistusta juttusarjasta.