Susanna Juhanintytär
Quick Facts
Biography
Susanna Juhanintytär (23. joulukuuta 1747 Jalasjärvi – 9. huhtikuuta 1809 Ilmajoki) oli suomalainen karjakko.
Elämä
Susanna Juhanintyttären vanhemmat olivat Juhani Antinpoika ja Maria Matintytär. Isänmaallinen seura etsi 1770-luvulla jokaisesta Suomen läänistä parasta säätyläistaloudessa palvellutta karjakkoa. Ehdokkaan tuli olla vähintään kolme vuotta samassa talossa työskennellyt taitava ja ahkera piika. Parhaimmistoon kuului Susanna Juhanintytär, joka palveli Jalasjärven pappilassa neljättä vuotta vuonna 1777. Kappalainen Elias Lagus todisti karjakkonsa taitavuuden ja kaikinpuolisen kunnollisuuden. Susanna oli taloudenpidossa hyvin tarkka ja sai pappilan karjan kukoistamaan. Navetta tuotti erinomaisesti. Joka lehmältä sai noin 30 kilogrammaa voita vuodessa.
Vuonna 1780 Susanna muutti suurempaan talouteen maisteri Gabriel Alceniuksen ja Elisabet Reinin isännöimälle Korven tilalle Peuralan kylään. Oli tyypillistä, että maaseudun palvelusväki vaihtoi työnantajaa tuon tuostakin, mutta Susanna pysyi saman talon palveluksessa lähes kolme vuosikymmentä. Hänellä ei ollut omaa perhettä. Kaksi viimeistä elinvuottaan hän sairasteli. Hänen kuolinsyynsä oli mätäkuume.