Stefan Michailow
Quick Facts
Biography
Stefan Michailow (sukunimi vuodesta 1925 Helenius; 9. marraskuuta 1866 – 1947) oli suomalais-venäläinen arkkitehti.
Michailow syntyi Novgorodin kuvernementissa Venäjällä. Hänen isänsä oli venäläinen santarmialiupseeri ja äitinsä suomalainen Turusta kotoisin ollut Augusta Sofia Helenius. Michailowin perhe muutti jo 1860-luvulla Turkuun kun perheen isä sai siirron Sirkkalan kasarmeille. Perheessä puhuttiin ruotsia ja venäjää.
Michailow opiskeli arkkitehdiksi 1884–1888 Polyteknillisessä opistossa. Hän oli yleisten rakennusten ylihallituksessa ylimääräisenä arkkitehtina Turun lääninrakennuskonttorissa vuodesta 1888 alkaen mutta hän suunnitteli myös rakennuksia yksityisille asiakkaille. Michailow suunnitteli rakennuksia pääasiassa Turkuun ja Hämeenlinnaan. Vuonna 1896 Michailow johti Pietarissa Suomen ministerivaltiosihteerinviraston muutos- ja korjaustöitä. Michailowista tuli vuonna 1914 yleisten rakennusten ylihallituksen toinen arkkitehti ja hiukan myöhemmin Hämeen lääninrakennuskonttorin esimies. Tässä tehtävässä hän oli vuoteen 1934 saakka.
Turussa on Michailowin mukaan nimetty Michailowinkatu.
Rakennuksia
- Caleniuksen kivimuurit, kaksi kauppias Isak Caleniuksen liiketaloa Yliopistonkadun ja Puolalankadun kulmassa, Turku 1888
- Turun kuritushuoneen itäinen selliosasto ja verstasrakennus, Kakolanmäki, Turku 1894, poistettu käytöstä 1935
- Turun ortodoksisen kirkon puinen kellotorni 1898, purettu 1930
- Tallbergin liiketalo, Aleksanterinkatu 21, Helsinki (yhdessä Elia Heikelin kanssa)
- Kauppias K. Sjöblomin jugendtyylinen kauppahuone- ja asuinrakennus, Puutarhakatu 12, Turku 1902
- Humelinin tupakkatehdas, Uudenmaankatu 7 – 9, Turku 1907, purettu
- Turun kuritushuoneen länsisellirakennus, Kakolanmäki, Turku
- Vankimielisairaala, Kakolanmäki, Turku 1908
- Kauppaneuvos Wladimir Kuwschinoffin jugendtyylinen liiketalo, Maariankatu 6, Turku 1909, purettu
- Turun Kivipainon tehdas- ja konttorirakennus, Linnankadun ja Ursininkadun kulma, Turku 1909
Lähteet
- ↑ Henkilötietoja (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 9.11.1926, HS Aikakone. Viitattu 12.3.2018.
- ↑ Mikä ihmeen Michailow? Turun Sanomat 16.3.2015
- ↑ Jukka Paaso : Venäläinen Turku : Venäjän ja Pietarin vaikutus Turun rakentamiseen ja arkkitehtuuriin